Jätteiden lajittelusta kotona on vielä feng shui kaukana

Jätteiden lajittelun tiimellyksessä koti saattaa muuttua ylitsepursuavaksi minikierrätyspisteeksi. Varmin tapa pitää koti siistinä on tyhjentää säilytysastiat riittävän usein, mutta kaikissa kodeissa se ei onnistu.

Kotimaa
Jätteitä lajiteltuna kasseihin olohuoneen kirstussa
Riina Kasurinen / Yle

Jätteiden lajittelu saattaa tyssätä kotona siihen, että tiskialtaan alta ei löydy riittävästi jäteastioita. Ne saattavat olla myös liian pieniä esimerkiksi pahvin tai lasin lajitteluun. Toisaalta esimerkiksi yhden hengen taloudessa biojätteelle ei tarvitse varata kovinkaan isoa astiaa.

Jos tiskiallas tai -altaat ovat kovin syviä, tarkoittaa se sitä, että allaskaapissa ei ole tilaakaan kovin kummoisille astioille. Silloin voi valjastaa jätteille muita kaappeja tai laatikoita. Myös luovat ratkaisut saattavat pienissä keittiöissä tulla tarpeeseen.

– Löytyy esimerkiksi erilaisia kernikankaasta valmistettuja säilytyspussukoita, jotka pysyvät itsestään pystyssä, ja niihin saa lajiteltuja jätteitä kerättyä nätisti yhteen paikkaan. Lisäksi on peltisiä isoja soikkoja, joissa on kansi, jolloin jätteet ovat siististi kannen alla, sanoo sisustussuunnittelija Anne Tarkiainen Mikkelistä.

Tarkiainen harmittelee, että jätteiden lajitteluun on tarjolla vähän valmiita, silmää miellyttäviä sisustusratkaisuja, ellei ryhdy tekemään remonttia tai rakenna uutta.

– Jätteiden lajittelu on lisääntynyt viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta kotitalouksien tarvetta tähän ei vielä täytetä, toteaa Tarkiainen.

Tarkiainen muistuttaa, että pienilläkin jäteastioilla pärjää, kun ne tyhjentää riittävän usein. Tämä ei kuitenkaan haja-asutusalueella välttämättä onnistu, sillä kierrätyspisteet sijaitsevat pitkän matkan päässä. Silloin lajittelu ja kierrätys vaatii enemmän suunnitelmallisuutta kuin kaupunkikerrostalossa, jonka pihan perältä löytyvät kaikkien jäteosioiden lajitteluastiat.

Tuija Tiihonen esittelee uuden keittiön jätteidenlajitteluratkaisuja
Susanna Pekkarinen / Yle

Keittiösuunnittelu muuttunut lajittelun myötä

Kotitalouksien jätteiden lajittelun ja kierrätyksen lisääntyminen on vaikuttanut myös keittiösuunnitteluun. Tilaa lajittelulle on varattu enemmän. Uusissa keittiöratkaisuissa jätevaunuja voi olla esimerkiksi kahdessa kerroksessa yhden ison vetolaatikon sisällä.

Suuri osa keittiöremontin tekijöistä haluaa edelleen jätevaunut nimenomaan tiskialtaan alle, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi.

– Esimerkiksi tässä on kaksi pientä ämpäriä ja yksi iso. Ne ovat niin sanotussa jätekauluksessa eli metallikehikossa kiinni, jolloin tuo laatikosto pysyy puhtaampana, eivätkä esimerkiksi perunankuoret pääse tipahtamaan kaapin pohjalle, sanoo Tuija Tiihonen JSP-keittiöistä Mikkelistä.

Tiihonen kertoo, että vanhaankin keittiöön saa asennettua lisää tai uudenlaisia jäteastioita.

– Saman mekanismin voi laittaa kaappiin niin, että oven avatessa saa esiin sisälaatikon.