Etelä-Pohjanmaalle perustettu kolme Metsä Groupin puuterminaalia

Raakapuun välivarastojen avulla turvataan Äänekosken biotuotetehtaan häiriötön puuhuolto esimerkiksi kelirikkoaikana. Uusia terminaaleja on perustettu 150 kilometrin säteelle tehtaasta.

Etelä-Pohjanmaa
Tukkipino.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Metsä Group on perustanut Etelä-Pohjanmaalle kolme puuterminaalia turvaamaan Äänekosken tulevan biotuotetehtaan puunsaantia. Raakapuun väliaikaiset varastointipaikat sijaitsevat Soinissa, Ähtärissä ja Alavudella.

Etelä-Pohjanmaan välivarastoille on jo osittain ryhdytty ajamaan puuta. Puuterminaaleilla Metsä Group varmistaa, että uudelle tehtaalle saadaan kulkemaan tasaisesti raaka-ainetta. Välivarastot helpottavat tehtaan puunsaantia esimerkiksi kelirikkoaikana. Metsä-Group rakentaa kaikkiaan 10 -15 välivarastoa uutta tehdasta varten. Ne sijaitsevat 100 - 150 kilometrin säteellä tehtaasta.

Äänekosken biotuotetehdas käynnistyy todennäköisesti vuoden kuluttua syksyllä. Tehtaan on arvioitu tuottavan 1,3 miljoonaa tonnia sellua vuodessa. Kun tehdas on aikanaan täydessä tuotannossa, se käyttää kuitupuuta ja haketta 6,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.