1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lännenratsastus

Lännenratsastus kasvattaa suosiotaan Suomessa – harrastajina myös kahdeksankymppisiä

Pohjois-Amerikasta peräisin olevasta, karjapaimennuksesta polveutuvasta lännenratsastuksesta löytyy vaihtoehtoja niin vauhtia rakastaville kuin senioriratsastajillekin.

Lännenratsastuksessa myös hevoset varustellaan lajin perinteiden mukaan. Kuva: Jenni Mehtonen/Yle

Tanner tömisee, kun ratsukot harjoittelevat lännenratsastuksen kuvioita Torniossa. Pohjois-Amerikasta peräisin oleva lännenratsastus perustuu karjapaimennukseen, joten ohjaimet ovat ratsastajalla vain yhdessä kädessä ja hevosen pitää totella ratsastajaansa erittäin kuuliaisesti.

Lännenratsastus kiinnostaa vauhdikkuutensa ansiosta myös miesratsastajia, mutta ratsastustavan lukuisista eri lajeista löytyy pehmeämpiäkin vaihtoehtoja.

– Minulla on asiakkaina kahdeksankymppisiä rouvia. Lännenratsastuksessa ei hypätä ja siitä löytyy myös hyvin hidastempoisia sekä tarkkuutta vaativia vaihtoehtoja, jotka sopivat vanhemmille ihmisille, lännenratsastuksen valmentaja Maria Astikainen kertoo.

Astikaisen mukaan lännenratsastus on Suomessa ainoa harrastajamääräänsä kasvattava ratsastusmuoto. Harrastajia on jo parisen tuhatta, joista kilpailemassa käy toista sataa.

Lännenratsastuksessa käytetään koristeellisia satuloita. Kuva: Anja Hiltunen / Yle

Stetson päähän ja bootsit jalkaan

Lännenratsastuksessa ratsastajat eivät pukeudu perinteisiin ratsastussaappaisiin ja housuihin, vaan ylle puetaan lajin alkuperän mukaisesti farkut, iso vyö, stetson sekä cowboy-bootsit.

– Hevosella on iso lännensatula, joka on malliltaan sellainen, jota on käytetty työkäytössä eli se on iso, siinä on hyvä istua ja siinä on nuppi.

Satulan nupilla on useita tärkeitä käyttötarkoituksia.

– Nuppi on ollut se, jossa on kannettu mukana tavaraa tai sidottu lasso. Nykypäivänä se on se kauhukahva, josta voi ottaa sitten kiinni, jos meinaa tipahtaa Astikainen naurahtaa.

Lännenratsastuksen valmentaja Maria Astikainen antaa neuvoja Venla Tuomaalalle. Kuva: Jenni Mehtonen/Yle

Oppia haetaan kaukaakin

15-vuotias Venla Tuomaala harrastaa lännenratsastuksen kuninkuuslajia, reiningiä, jossa ratsastetaan ennalta määrätty ohjelma. Lännenratsastuksessa häntä viehättää haastavuus.

– Sen pitäisi olla niin helpon näköistä, vaikka se ei ole helppoa, mutta se on kivaa ja hevosystävällistä, Tuomaala sanoo.

Pohjois-Suomessa lajin harrastusmahdollisuudet ovat vielä vähäiset, mutta esimerkiksi torniolaisella Millihaka-tallilla on järjestetty lajin tunteja ratsastajien toiveesta.

Välillä Tuomaala matkustaa hakemaan oppia Iisalmesta asti ratsastusvalmentaja Maria Astikaiselta. Ratsukaverina toimii häntä itseään kokeneempi ja vanhempi, 19-vuotias Rudi-hevonen, joka myös kouluttaa omistajaansa.

– Rudi on ihan huippu opetusmestari, se ei anna mitään ilmaiseksi. Kaikki pitää osata pyytää, Tuomaala kertoo.

Olympia-areenoilla lännenratsastusta ei ole vielä nähty. Perinteisesti olympialaislajeina on nähty kenttä-, este- ja kouluratsastusta.

Astikaisen mukaan käytännössä jonkun nykyisistä lajeista pitäisi jäädä pois, jotta lännenratsastus valtaisi myös olympia-areenat. Hänen mukaansa tämä ei näytä todennäköiseltä.