Karita Mattila Wagnerin Parsifal-oopperaan Turkuun elokuussa

Matti Salminen, Waltteri Torikka ja Klaus Florien Vogt myös mukana Turun musiikkijuhlien kahdessa esityksessä.

kulttuuri
Karita Mattila
Karita MattilaYle

Turun musiikkijuhlat marssittaa lavalle Suomen oopperatähtiä Parsifal-esityksessä ensi vuoden elokuussa. Karita Mattila, Matti Salminen ja Waltteri Torikka laulavat kahdessa Richard Wagnerin Parsifal-oopperan konserttiesityksessä.

Se on oiva rooli dramaattiselle sopraanolle.

Karita Mattila

Mukana on myös tunnettu Wagner-tulkitsija, Klaus Florien Vogt. Hän laulaa roolia parhaillaan Deutsche Oper Berlinissä. Mukana ovat myös Tapani Plathan ja Juha Kotilainen.

Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, kapellimestari Ville Matvejeff kertoo, että Karita Mattila esittäytyy ensi kerran Kundryn roolissa. Parsifal-esitykset järjestetään Turun Konserttitalossa.

Mattila on harkinnut roolia pitkään

Oopperatähti Karita Mattila kertoo musiikkijuhlien tiedotteessa pohtineensa Kundryn roolia pitkään.

– Villen ehdotus ja kutsu tulla Turkuun tekemään ensimmäinen Kundryni sattui täydelliseen saumaan aikataulussani. Se on oiva rooli dramaattiselle sopraanolle. Kun Ville vielä houkutteli mukiinmenevän miehityksen kasaan, niin oli helppo sanoa kyllä. Hauskoja muistoja liittyy Turun esiintymisiini muutenkin, joten todella mieluusti tulen taas Turkuun esiintymään, toteaa Karita Mattila.

Ooppera juhlistaa myös reformaation merkkivuotta

Turun musiikkijuhlien taiteellisen johtajan Ville Matvejeffin mukaan kyseessä on kevyesti tiivistetty versio Richard Wagnerin Parsifalista. Esitys keskittyy päähenkilöiden välisiin suhteisiin ja draamaan.

– Richard Wagner oli ja on yhä kiistämättä oopperan suurimpia reformoijia, ja yhdistettynä Parsifalin varhaiskristilliseen tematiikkaan, esitys juhlistaa tästä näkökulmasta myös kirkon reformaation 500-vuotisjuhlavuotta, kertoo Matvejeff tiedotteessa.

Lähteet: Turun musiikkijuhlien tiedote