Ottaisitko lapsesi mukaan töihin? Marraskuussa vietetään ensimmäistä teemapäivää

Lapsiasiavaltuutetun Tuomas Kurttilan mukaan lapsi voi vierailla minkälaisella työpaikalla tahansa, jos aikuiset käyttävät hieman kekseliäisyyttä.

Kotimaa
Lapsi ja aikuinen katsovat joelle.
Tiia Hemminki / Yle

Lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto ja työ- ja elinkeinoministeriö puuhaavat Suomeen teemapäivää, jolloin vanhempi voi ottaa lapsensa päiväksi mukaan työpaikalle. Päivän tarkoituksena on tutustuttaa lapset vanhempiensa työhön.

Ensimmäistä valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää vietetään 18. marraskuuta osana YK:n lapsen oikeuksien viikkoa.

Lapsiasiavaltuutetun Tuomas Kurttilan mukaan aikuisen olisi hyvä näyttää lapselleen, millaisessa paikassa hän on töissä ja toisaalta työnantajat näkevät työntekijänsä lastensa kanssa. Hän uskoo, että lapset voivat vierailla työpaikalla kuin työpaikalla, jos aikuiset käyttävät hieman kekseliäisyyttä.

– Tietysti voi tuntua, ettei lapsi sovi kaikille työpaikoille vieraaksi, mutta varmasti löytyy tiloja, joissa lapsi voi olla ja tutustua työympäristöön. Kannustan aikuisia luoviin ratkaisuihin, sanoo Kurttila.

Hänen mukaansa esimerkiksi terveysasemalla lapselle voi näyttää erilaisia työtiloja, eikä kannata pelätä ottamasta lasta mukaan vaikkapa tehdastyöhön.

– Esimerkiksi poliisi- ja paloasemilla on muutenkin avoimien ovien päiviä niin nekin ovat paikkoja, mihin lapset voivat tulla. Tehtaan toimintatavoista voi päästä perille jo esimerkiksi pihasta havainnoimalla, Kurttila sanoo.

Lapsiasianvaltuutetun Tuomas Kurttilan mukaan vastaavanlaisia päiviä vietetään esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa.