"Syrjintä on jokapäiväistä – vain toinen romani ymmärtää"

Aila Lindeman haluaa toimia siltana romaniväestön ja yhteiskunnan välillä, vaikka kertoo kohtaavansa itse syrjintää arjessaan päivittäin.

Kuva: Minna Mustonen / Yle

Kokkolalainen Aila Lindeman opiskeli ensin lähihoitajaksi. Parasta aikaa hänellä on työn alla Lasten ja nuorten ohjaajan opinnot. Lindeman kantaa arjessa ylpeänä romaninaisen perinteistä asua.

– Käytän toki vaadittaessa työasua, vaikka silloin jos olen työskennellyt lähihoitajana sairaalassa. Mutta haen yleensä työtä, missä voin pitää romaniasua, sillä tämä on minun oma identiteettini, tunnen siinä oloni kotoiseksi.

Kyselyitä tulee

Romanikulttuuri kiinnostaa ihmisiä ja paljon tulee vastaan kyselyjä ja uteluja, eivätkä ne haittaa rempseää naista. Pikemminkin päinvastoin, Lindeman toivoo avointa keskustelua erilaisista kulttuureista ja tavoista, silloin parhaiten epäluulot ja ennakkoluulot hälvenevät.

Arjessa koen syrjintää ja se on ihan jokapäiväistä.

– Pari vuotta toimin romanikielen opettajana.Työskentelen jonkin verran romanilasten koulunkäyntiavustajana. Haluan toimia siltana romaniväestön ja yhteiskunnan välillä. Täytyy olla romani, että tietää mistä puhuu. Keskustelu yhdessä on parasta ennakkoluulojen hälventämistä. Me romanit olemme kuitenkin eläneet Suomessa jo 500 vuotta eli mistään ihan uudesta kulttuurista ei ole kysymys. Olen avoin ihminen ja haluankin omalla esimerkilläni ennakkoasenteita ja ennakkoluuloja vähentää.

Esimerkiksi nuoret kyselevät paljon romanikulttuurista. Heitä kiinnostavat eritoten upeat ja näyttävät korut sekä niiden arvo.

– Kalliitahan ne ovat, mutta suurin arvo on tunnearvo romanikoruissa. Ne on peritty äideiltä, mummoilta ja omani tulen jättämään omille lapsilleni.

Syrjintää arjessa, ei työelämässä

Opiskelevalla romaninaisella oli monenlaisia esteitä ylitettäväksi. Muun muassa se, että yleensä koti on kokonaan romaninaisen valtakuntaa.

– Luonteeltani olen sellainen, että menen läpi vaikka harmaan kiven. Onhan se opiskelu ollut välillä haastavaa. Jättää koti ja lapset miehen huomaan. Mutta sitähän se arki tänä päivänä on, ja yhä useammat romanimiehet ottavat vastuuta perheen arjesta, vaikka se perinteisesti on ollut täysin naisten vastuulla.

Aila Lindeman harmittelee, että romaninaisen vaatetuksessa kauppaan meneminen pikkukaupungissa aiheuttaa aina sen, että vartijat jättävät muut työt ja kiiruhtavat perään. Vartija perässä kulkeminen on syrjintää, kiusallista ja noloakin, myöntää Aila Lindeman vaikkei vartijoita ryhdykään moittimaan.

– Tottakai ymmärrän, että vartijat tekevät sitä työtä, mihin heidät on palkattu. Silti tuntuuhan se kurjalta, että aina kun menen kauppaan, vartija seuraa perässä. Joskus työpaikallakin joku on kysynyt, että onko se Ailakin varastellut kaupasta, kun näin, että häntä vartija kaupassa seurasi.

Työpaikoilla on ollut hyvä ilmapiiri ja porukkaan on otettu hyvin vastaan.

– Toki se vaatii myös itseltäkin avoimuutta ja rohkeutta. Työyhteisöissä olen aina saanut tuntea, että olen yksi heistä. Arjessa koen syrjintää ja se on ihan jokapäiväistä.