Kaikkien aikojen yleisöennätys – ihmisveistosten ympärillä odotettavissa ruuhkaa viikonloppuna

Ron Mueckin jättinuket ovat houkuttaneet tamperelaiseen Sara Hildénin taidemuseoon ennätysyleisön.

kulttuuri
Mask II
Mask II | Naamio II (2002). Sekatekniikka, 77 x 118 x 85 cm. Anthony d'Offay, LondonRon Mueck

Ron Mueckin hämmentävän todentuntuisia ihmisveistoksia on päästävä katsomaan läheltä. Näin on ajatellut moni, sillä australialaissyntyisen taiteilijan näyttely on jo nyt tamperelaisen Sara Hildénin taidemuseon kaikkien aikojen suosituin näyttely.

Näyttely päättyy sunnuntaina, ja näyttelyn lopullinen kävijämäärä selviää sunnuntai-illan aikana. Perjantaiaamuun mennessä näyttelyn oli nähnyt 106 924 katsojaa, mikä rikkoo museon aiemman kävijäennätyksen vuosilta 1979-1980. Tuolloin museon avajaisnäyttelyssä vieraili 105 275 ihmistä.

Sara Hildénin taidemuseossa Tampereen Särkänniemessä kesäkuun alussa avautunut näyttely oli Pohjoismaiden ensimmäinen Mueck-näyttely. Taiteilija tunnetaan hyperrealistisista veistoksistaan, joissa näkyy Mueckin tausta. Hän syntyi nukentekijäperheeseen ja oppi kädentaidot vanhemmiltaan. Ennen taiteilijanuraansa Mueck toimi nukentekijänä ja valmisti hahmoja filmi- ja mainosteollisuuden käyttöön.