Burleski on itsensä hyväksymistä: "Vedän rajan siihen, että "huuhaa" on aina peitettynä"

Lady Misty May uskoo, että burleski, viekoitteleva tanssitaide, edistää naisten asioita. Hän näkee, että jokaisen pitäisi korostaa omia parhaita puoliaan.

kulttuuri
Lady Misty May
Moodphoto.fi

Lady Misty May, eli siviilielämässään Susanna Immonen, on harrastanut burleskia kaksi vuotta. Korkokengissä, tasseleissa ja verkkosukkahousuissa Mistynä esiintyvä Immonen kertoo, että parasta harrastuksessa on itsensä hyväksyminen ja esiin tuominen.

Burleski-tanssijana hän on kuitenkin vetänyt rajan myös esiintymiseen.

– Mistyn kohdalla raja vedetään siihen, että huuhaa – naisen alapää, niin minä sitä kutsun – on aina peitettynä. On nännit peittävät, koristeelliset jutut ja alushousut tai sitten lätkä, joka peittää alaosan. Kaikki siveettömät osat on peitetty. Burleski on stripteasea, mutta riippuu, mistä näkökulmasta asiaa katsotaan.

Burleskissa on aina tarina, ja esiintyjä itse päättää, mihin suuntaan esitystään vie. Burleski itkettää, naurattaa tai saattaa olla hyvinkin aggressiivista, selittää Immonen.

Edistääkö lavalla riisuuntuminen sitten naisten asiaa? Misty May vastaa heti kyllä.

– On myös boyleskia, eli miesten burleskia. Olit sitten mies tai nainen, niin miten hyväksyt itsesi, oletko tyytyväinen omissa nahoissasi? Aina riittää arvostelijoita. Kaikki löytävät aina itsestään vikoja, mutta jos esittelisi omia parhaita puoliaan ja unohtaisi virheet. Kaikilla meillä on ihannevartalo, mutta onko se saavutettavissa, onko se järkevää?

"Pitkiä, lyhyitä, leveitä, laihoja, isorintaisia ja pienirintaisia..."

Immosen mukaan burleskin voi ajatella feminismin kannalta. On feministejä, jotka esiintyvät myös itse, ja toisaalta myös heitä, jotka näkevät burleskin naista voimaannuttavana asiana, Immonen kertaa. Esimerkkinä hän käyttää duudsoneita.

– Joidenkin mielestä se on hauskaa, ja jotkut toiset voivat loukkaantua siitä, että he menevät ihmisille alasti suihkuun. Riippuu siitä, miten itse suhtautuu alastomuuteen ja seksuaalisuuteen.

Lopulta kyse on siitä, että naisia on kaikenlaisia.

– Pitkiä, lyhyitä, leveitä, laihoja, isorintaisia ja pienirintaisia, roikkurintoja, kiinteitä rintoja, rintoja, jotka sojottavat eri suuntiin tai ovat erikokoiset. Sekin ero tässä on strippaukseen, että maksat 20 euroa, kun haluat nähdä huuhaan. Se on eri asia, kun tässä sinulle tarjotaan kuitenkin show.

Immonen on myös äiti ja kuluttajapalvelija. Lähimmät ovat täysin sinut hänen harrastuksensa kanssa.

– He tuntevat minut parhaiten, ja tietävät, että multa voi odottaa mitä vain.

Vaikka hän sanoo olevansa vielä aloittelija, on Immonen kuitenkin ehtinyt muodostua Hämeenlinnan burleski-kentän kulmakiveksi. Immosella on kaupungissa kolmas esitys lauantaina.

– Mietin, että tätä on pakko saada Hämeenlinnaan, kukahan tätä järjestää? No ei kukaan. Onneksi ei tiedä ihan kaikkea, ennen kuin ryhtyy tekemään jotakin, nauraa Immonen.