Hiljainen jono vastusti ihmiskauppaa Turussa

Noin sata kävelijää muodosti pitkän jonon, joka aiheutti myös lyhyitä liikennekatkoksia.

Turku
Turussa noin sata vastusti ihmiskauppaa kävelemällä.
Ari Welling / Yle

Turussa marssittiin lauantaina ihmiskauppaa vastaan. Walk for Freedom - kävelytapahtumaan osallistui noin sata mustiin pukeutunutta kävelijää. Osa kävelijöistä oli lisäksi teipannut suunsa mustalla teipillä symboloidakseen niitä ihmiskaupan uhreja, jotka eivät saa ääntään kuuluviin.

– Aika hyvältä näyttää. Pitkään tätä on valmisteltu. Nyt sata ihmistä on jonossa asian puolesta ja se liikuttaa vähän, sanoi VALO - Ei orjuudelle -järjestön hallituksen jäsen Hanna-Leena Manderson.

Kävelytapahtuma on maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka takana on A21-järjestö. Suomen tapahtumia koordinoi VALO - Ei orjuudelle -järjestö. Turun lisäksi mustissa käveltiin myös Helsingissä.

– Suomessakin on ihmiskaupan uhreja, sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Mutta välillisesti sitä on myös sen kautta, että mitä me kulutetaan, ostetaan ja missä maissa tuotteet on tehty. Maailma on niin globaali, ettei Suomi ole lintukoto erossa muusta pahasta maailmasta, sanoi Manderson.

Kenenkään ei pitäisi olla ostettavissa ja kaupan uhri.

Jonathan Westergård

"Jokaisella pitäisi olla vapautta"

Kävely lähti Tuomiokirkolta puolen päivän aikaan. Pitkä jono eteni kohti jokirantaa hiljaisesti. Yksi kävelijöistä oli turkulainen Jonathan Westergård.

– Tämä on tärkeä asia. Kenenkään ei pitäisi olla ostettavissa ja kaupan uhri. Jokaisella pitäisi olla vapautta, sanoi Westergård.

Noin 45 minuuttia kestänyt kävely päättyi alkuiltapäivällä Tuomiokirkolle. Kävelytapahtuma aiheutti myös lyhyitä katkoksia liikenteeseen muutamissa keskustan risteyksissä.