Analyysi: Käydään Yhdysvaltain vaalit ensin ja julistetaan voittaja vasta sitten

Donald Trump varautuu jo tappioon, mutta Hillary Clintonilla on ydinviesti piilossa. Molemmilla ehdokkailla on vielä tehtävää, ja viimeinen vaaliväittely keskiviikkona ratkaisee paljon, kirjoittaa Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen.

Ulkomaat
Trump seisoo etualalla, Clinton taempana. Trumpin ilme on vakava, Clinton hymyilee.
Donald Trump ja Hillary Clinton kohtasivat toisessa vaaliväittelyssään viikko sitten sunnuntaina. Jim Lo Scalzo / EPA

Jos Yhdysvaltain presidentinvaalit käytäisiin Euroopassa tai Suomessa, tulos olisi selvä jo nyt. Ei epäilystäkään, etteikö läntinen maailma äänestäisi demokraattien Hillary Clintonia Valkoiseen taloon.

Ehkä vasta tämän syksyn aikana muulle maailmalle on alkanut valjeta, kuinka suuri, taloudellisesti epäsuhtainen ja kulttuurisesti kirjava valtio Amerikan Yhdysvallat on.

Keskivertoamerikkalaista ei ole olemassa samalla tavoin kuin keskivertosuomalaista. Suomessa suunnilleen kaikki puhuvat tai ymmärtävät samaa kieltä ja – sallikaa yleistys – ovat jopa enemmän tai vähemmän sukulaisia toisilleen.

Samaan kulttuurisen ja taloudellisen epätasa-arvon kirjoon ovat havahtuneet Washingtonin valtapiirit ja suuri osa äänestäjistäkin.

Yllätys on suurin Hillary Clintonin kannattajille ja yhä kasvavalle joukolle republikaanien tukijoita, jotka eivät voi tajuta, miksi Donald Trump pysyy pinnalla epävakaista puheistaan ja valehteluistaan huolimatta.

Trump puolustaa itsensä lisäksi omaa valkoista ikäpolveaan, joka on jäämässä Yhdysvaltain väestökartalla vähemmistöön.

*Ehdokkaiden kannatuskäyrä näyttää *vuoden ja neljän kuukauden ajalta kuin jonolta kulmallaan seisovia salmiakkiruutuja. Noin kuukauden välein kulmat lähenevät ja koskettavat toisiaan, kunnes alkavat taas etääntyä.

Yhdysvaltain politiikkaa seuraavan RealClearPolitics-sivuston mukaan Donald Trumpin suosio on mennyt hetkellisesti Clintonin ohi vain kerran, viime heinäkuun lopussa.

Uusimmat kansalliset mittaukset näyttävät nyt Clintonille runsaan viiden prosenttiyksikön etumatkaa. Tässä on jo tultu aavistus lähemmäs toisiaan, vaikka Trumpin kourintapuheita julki tuoneesta videosta on kulunut vasta runsas viikko.

Mitä voi tapahtua jäljellä olevien kolmen viikon aikana? Jos sama sykli jatkuu, ehdokkaiden kannatusluvut ovat vaalipäivänä toisissaan kiinni.

*Molemmilla ehdokkailla on vielä tehtävää ja voitettavaa. *Keskiviikkoiltana Las Vegasissa järjestettävä viimeinen vaaliväittely on ratkaiseva. Oletettavasti Hillary Clintonilla on väittelyyn enemmän kärsivällisyyttä ja kykyä ottaa neuvoja vastaan.

Vaalia ei kuitenkaan voiteta kaikkia äänestäjiä syleilevillä suunnitelmilla ja tilastoilla, vaan presidenttikauden ydinajatuksella ja kansanomaisuutta huokuvalla tunteella.

Clintonin ydinajatus ja tunne ovat edelleen epävarmoilta äänestäjiltä piilossa. Clinton vakuuttaa, että yhdessä kaikki asiat hoituvat, mutta tämä voi olla liian ylimalkaisesti sanottu.

*Clintonin on myös varauduttava vastaamaan uskottavasti *Wikileaks-paljastuksiin, joita vuotosivuston perustaja Julian Assange on sanonut julkaisevansa tuhansittain vaalipäivään asti.

Sähköpostit ovat Clintonin kampanjapäällikön John Podestan arkistoista, joista ne on Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten mukaan kaivettu Venäjän avustuksella. Clintonin kampanja ei ole kommentoinut sähköposteja, mutta ei ole myöskään kiistänyt niiden aitoutta.

Toistaiseksi sähköposteissa ei ole ollut suuria uutisia tai kähmäistä toimintaa. Ne kuitenkin antavat kuvan Clintonin yksityisestä ja julkisesta minästä ja toimintatavoista.

Clinton itse sanoo, että eri yleisöt on kohdattava eri tavoin, jotta ratkaisuja saadaan aikaan.

Totta sekin, mutta Trumpin twiiteissä sähköpostit leimautuvat kieroksi toiminnaksi.

*Trumpilla puolestaan on sohjoisempi ja pitempi reitti *kuljettavanaan kuin ennen naisten kähmintätapausten julkituloa, vaikka hän kuinka puhuisi keskiviikon väittelyssä enkelten kieltä ja heittelisi ruusuja ympärilleen.

Trumpin uskottavuus on nyt pienestä kiinni.

Jos Trump kuitenkin malttaa mielensä ja keskittyy väittelyssä raivoisan itsensä puolustelun ja muiden haukkumisen sijaan tulevaisuutta esittelevään ohjelmajulistukseen, hän voi saada puolelleen riittävän määrän vielä kantaansa epäröiviä äänestäjiä.

Tämä saattaa riittää, jos käy niin, etteivät Clintonin kannattajat jostain syystä lähdekään vaalipäivänä äänestämään odotetulla voimalla eikä uusia kannattajia löydy. Valtakunnalliset mittaukset näyttävät Clintonille plussaa, mutta vaalit ratkaistaan osavaltiotasolla.

Trump kuitenkin valmistelee kannattajiaan jo tappioon. Hän on kesästä asti lisännyt kierroksia julistaessaan koko äänestysjärjestelmän epärehelliseksi ja peukaloiduksi. Sen tehtävä on vain varmistaa Clintonin voitto, twiittaa Trump.

Käydään kuitenkin vaalit ensin ja julistetaan voittaja vasta sitten.