Tallinnan vanhankaupungin katuremontti vihdoin valmis

Katujen ajotie ja jalkakäytävät tasattiin samankorkuisiksi, ja suomalaisille luultavasti tutuimmalta tallinnalaiskadulta häädettiin autot.

Tallinna
Tallinnan vanhankaupungin punaisia kattoja
Katukivet palasivat Tallinnan vanhankaupungin sydämeen. Remontin aikana ne korvattiin asvaltilla.Mauritz Antin / EPA

Tallinnan vanhaakaupunkia yli vuoden myllertänyt katuremontti valmistuu tällä viikolla, kertoivat kaupungin edustajat maanantaina. Viron yleisradioyhtiön ERR (siirryt toiseen palveluun):n sivulla on useita kuvia uudistetuista kaduista.

Perusteelliset katutyöt ovat olleet suureksi harmiksi vilkkaiden turistikatujen kauppaliikkeille ja ravintoloille, joista monien edessä on normaalikesänä vilkas terassi. Uutisportaali Delfillä (siirryt toiseen palveluun) on kuvagalleria siitä, miltä kadut näyttivät remontin aikana.

Viru-, Kuninga- ja Vana turg -kadut saivat remontissa aivan uuden ilmeen, kun ajorata ja jalkakäytävät tasattiin samankorkuisiksi. Samalla rakennettiin sadevedelle nykyaikaiset viemärit. Kourujen ja kivetysten viimeistely ja muu loppusilaus vie vielä muutaman päivän, mutta työ on valmis perjantaihin mennessä, kaupungin edustajat kertoivat.

Katuun merkittiin pala historiaa

Suomalaisille luultavasti tutuimmalla tallinnalaiskadulla Virulla ei remontin jälkeen sallita autoliikennettä muualla kuin aivan kadun päässä, jonne jää taksitolppa sekä lyhyen pysäköinnin mahdollisuus läheisten kukkakojujen asiakkaille.

Remontin yhteydessä katuun merkittiin 1800-luvulla puretun kaupunginportin ja -muurin ääriviivat. Yhä paikalla seisovien tornien juureen pystytettiin historiasta kertova infotaulu.

Myös valaistusta on muutettu sellaiseksi, että se sopii YK:n maailmanperintökohteisiin kuuluvan vanhankaupungin historiaan aiempaa paremmin.

Marraskuun lopussa vanhassakaupungissa kaivetaan auki pätkää Müürivahe-katua. Sielläkin parannetaan sadevesien kulkua viemäriin.