Miehet eivät pärjää Inkalle tuulitunnelissa

Inka Tiitto voitti toistamiseen tuulitunnelilentämisen maailmanmestaruuden. Sarjassa kisailevat miehet ja naiset yhdessä.

harrastukset
Inka Tiitto
Inka Tiitto voitti toistamiseen lajin maailmanmestaruuden Puolassa viime viikonloppuna.Flyspot

Inka Tiitolle eivät miehet pärjää tuulitunnelissa. Tiitto voitti toistamiseen lajin maailmanmestaruuden Puolassa viime viikonloppuna.

Tiiton laji tuulitunnelissa on freestyle, jossa miehet ja naiset kisailevat yhdessä. Puolassa hopealle jäi Venäjän Leonid Volkov, joka hävisi oululaislähtöiselle Tiitolle 0,1 pistettä.

– Miehet haluaisivat kisailla tässä lajissa yksin. Olen kuitenkin sanonut hallitsevana maailmanmestarina painavan sanani ja haluan, että edelleen miehet ja naiset kisailevat samassa sarjassa, Tiitto kertoo.

Laji vie ympäri maailman

Tiitto harjoittelee lajiaan pääasiassa Puolassa. Suomessa harjoittelumahdollisuudet ovat rajalliset, sillä tuulitunneli löytyy vain yhdeltä paikkakunnalta, Pyhtäältä.

Suomessa vierailen yhä harvemmin.

Inka Tiitto

– Suomessa vierailen yhä harvemmin. Seuraavan kerran tulen Eurooppaan tammikuussa, Floridasta tiistaina tavoitettu Tiitto toteaa.

29-vuotias Tiitto on lajinsa ainoa naisammattilainen. Työt vievät tunnelitaiturin valmennustehtäviin Singaporeen, Austarilaan ja nykyisin yhä useammin myös Yhdysvaltoihin.

– Lajin harrastajamäärä kasvaa hurjaa vauhtia maailmalla. Taso esimerkiksi viime viikonlopun MM-kisoissa verrattuna vuoden takaisiin kisoihin oli huimasti parempi. Tuulitunneleita avautuu koko ajan ja joka puolelle maailmaa, Tiitto kertoo.

Harrastaminen on kallista

Kovasti himoitsen hattutemppua

Inka Tiitto

Lajin harrastus kasvaa voimakkaasti siitäkin huolimatta, että harrastaminen on kallista.

– Esimerkiksi siinä tuulitunnelissa, missä minä pääasiassa Puolassa harjoittelen, tunnin harjoitus maksaa minullekin yli 400 euroa. MM-kisoja varten harjoittelin tunnelissa noin 30 tuntia. Onneksi tuo tunneliyritys on myös sponsorini, Tiitto huokaisee.

Inka Tiitto tähyilee jo tulevan vuoden MM-kisoihin.

– Kovasti himoitsen hattutemppua, Tiitto naurahtaa.