Koe uusi yle.fi

Musiikkiluokka ei ole tähtitehdas, vaikka antaakin tukevan pohjan ammattiin

Musiikkiluokilta Lahdesta on valmistunut 50 vuoden aikana paljon musiikin ja luovan alan ammattilaisia sekä musiikkia muuten vain harrastavia. Opetus tukee jo nyt uutta opetussuunnitelmaa.

kulttuuri
Konsta Hietanen
Konsta Hietanen kävi musiikkiluokkia 1990-luvulla. Yle / Heikki Kiseleff

– No meillä on tavallista enemmän musiikkitunteja ja vapauttakin on enemmän, naurahtaa Lotilassa viidennellä luokalla koulua käyvä Urho Notkola, kun häneltä kysyy, millaista musiikkiluokilla on.

Lahden musiikkiluokat juhliivat tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Sen myötä musiikkia ja esiintymistreenejä on ollut tavallistakin enemmän.

– Kivaa, vaikka välillä vähän raskasta, viidesluokkalainen Notkola toteaa.

Elämää varten

Lotilan 450 oppilaasta noin puolet on musiikkiluokilla.

Kolmannelta luokalta alkaville, kahdelle musiikkipainotteiselle luokalle pyrkii pääsykokeen kautta vuosittain 60 - 70 lasta. Viimeksi oppilaaksi otettiin hakijoista 56.

Musiikin sisällöissä mennään pitemmälle ja syvemmälle, mutta muuten he käyvät normaalia peruskoulua.

Kati Pennanen

– Musiikille on turvattu opetusta hieman normaalia enemmän. Musiikin sisällöissä mennään pitemmälle ja syvemmälle, mutta muuten he käyvät normaalia peruskoulua, sanoo rehtori Kati Pennanen.

Rehtorin mukaan musiikkiluokilla ollaan jo oikealla tiellä, kun puhutaan uudesta opetussuunnitelmasta.

– Siinähän tärkeää on oppilaiden osallisuus, koulun käynnin toiminnallisuus, lasten itseohjautuvuus - me olemme hyödyntäneet tätä pedagogiikassamme kautta vuosien.

Musiikkiluokilta on valmistunut vuosikymmenten mittaan monta nimekästä musiikin, viihteen ja luovan alan ammattilaista, mutta Pennanen korostaa, ettei tarkoitus ole olla tähtitehdas.

Olen päässyt tekemään sellaista, mistä moni haaveilee ammatikseen.

Konsta Hietanen

– Musiikkiluokilla ovat opiskelleet Lilli Paasikivi, Santtu-Matias Rouvali, Jorma Kääriäinen, Krisse Salminen, Konsta Hietanen, Ilpo Kaikkonen ja niin edelleen, mutta monet oppilaat sijoittuvat myös ei-musiikkialoille.

”Ei tähdeksi, vaan tosi hyväksi”

Myös Urho Notkola haaveilee suurista lavoista. Ominta alaa on rap tai pop.

– Laulan, en soita – muuten kuin suutani, hän vitsailee.

Viidesluokkalainen uskoo, että musiikkiluokista on hyötyä laulajan ammatissa.

Kyllähän siitä on lisäetua.

Urho Notkola

– Kyllähän siitä on lisäetua. Esimerkiksi laulamisessa oppii paremmin laulutyylin, kun esimerkiksi laulutunneilla opetetaan, miten pitäisi laulaa.

Musiikki- ja elokuvatähteyttä lapsena maistanut Lahden musiikkiluokkien kasvatti Konsta Hietanen kävi 1990-luvulla ala- ja yläkoulun musiikkiluokilla, mutta lähti sen jälkeen urheilulukioon.

Jalkapallouran jälkeen Hietanen on siirtynyt jälleen musiikin pariin. Hän säveltää, esiintyy yksin ja bändissä sekä opettaa toisinaan entisessä opinahjossaan.

Konsta Hietanen neuvoo tähteydestä haaveilevia lapsia lempeästi.

– Olen päässyt tekemään sellaista, mistä moni haaveilee ammatikseen. Eniten peräänkuulutan sitä, että älkää yrittäkö tähdeksi, yrittäkää vaan tosi hyväksi. Sitten kun se omin juttu löytyy, niin sitä kohti!