Professori: Tampere on Suomen museopääkaupunki – pesee Helsingin ja Jyväskylän mennen tullen

Museologian professori Janne Vilkuna perustaa arvionsa innovatiivisuuteen ja dynaamisuuteen.

museot
Kuva Vapriikin Terrakotta-näyttelystä vuodelta 2013.
Vapriikin Terrakotta-näyttely oli suuri yleisömenestys vuonna 2013. Näyttelyyn tuotiin kolme lentokoneellista tavaraa.Vapriikki

Tampere on Suomen museopääkaupunki, arvioi Jyväskylän yliopiston museologian professori Janne Vilkuna. Vilkunan mukaan kaupungissa on poikkeuksellisen paljon museoita ja ne kehittävät toimintaansa jatkuvasti.

– Tampereella ei ole vedetty kukkaronnyörejä kiinni vaan on ymmärretty kulttuurin mahdollisuus hyvän elämän tuottajana. Siihen on investoitu.

Tampere menee Vilkunan mukaan heittämällä ohi esimerkiksi Helsingistä, Turusta ja Jyväskylästä.

– Mennen tullen. Minä katson sitä nimenomaan innovatiivisuuden ja dynaamisuuden näkökulmasta ja siinä Tampere on edelläkävijä. Esimerkiksi Helsingissä on joitakin täysin pysähtyneitä museoita.

Tampereen – ja sitä kautta koko Suomen – museotoiminnan lippulaiva on Vilkunan mukaan lauantaina 20-vuotista taivaltaan juhliva Museokeskus Vapriikki. Siellä vieraili viime vuonna yli 100 000 kävijää.

Pyysimme Vilkunaa listaamaan asioita, jotka hänen mielestään tekevät Vapriikista erityisen. Lista löytyy täältä.