Mäntän kuvataideviikkojen kuraattoriksi Pirjetta Brander

Laaja-alainen kuvataiteilija ylistää Mänttää taidekaupunkina ja lupaa vakavan, mutta samalla hysteerisen hauskan näyttelyn.

kulttuuri
Pirjitta Brander
Marko Marin / Mäntän Kuvataideviikot

Ensi vuoden Mäntän Kuvataideviikkojen kuraattoriksi on valittu kuvataiteilija Pirjetta Brander.

Näyttelystä on Branderin mukaan tulossa vakava, mutta hysteerisen hauska.

– Kuvataiteilijana olen utelias ja heittäytyvä, jopa fanaattinen uuden kiinnostuksen kohteen edessä. Tuleva näyttely rakentuu samalla tavoin kuin omakin taiteeni: vahvojen kontrastien kautta, sanoo Brander tiedotteessa.

Branderin omaan tuotantoon kuuluu esimerkiksi maalauksia, piirroksia, animaatioita ja installaatioita. Viime vuosina hän on keskittynyt kivi- ja pronssiveistoksiin. Brander on osallistunut kahdesti Mäntän kuvataideviikoille taiteilijana.

Pirjetta Brander on vastikään muuttanut Mänttään Helsingissä vietettyjen vuosien jälkeen.

– Mäntässä on paljon mahdollisuuksia luovaan työskentelyyn sekä mukavia ihmisiä ja ystäviä. Tämä on ylivertainen taidekaupunki Suomessa heti Helsingin jälkeen, hän sanoo.

Kuvataideviikot järjestetään Mäntässä kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun.