Ylen USA-kirjeenvaihtajan analyysi: Trumpin paras väittely, Clinton tasaisen varma

Ei kättelyä tälläkään kertaa, Hillary Clinton ja Donald Trump eivät voineet jäädä lavalla kauemmas toisistaan. Katseet tuskin pyyhkäisivät toisiaan. Tässä alku kolmannelle ja viimeiselle tv-tentille, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen.

USA:n presidentinvaali
Pirkko Pöntinen.
Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen.Henrietta Hassinen / Yle

Fox-uutisten toimittaja Chris Wallace onnistui siinä, missä aiemmissa tenteissä toimittajaparit olivat epäonnistuneet.

Wallace aloitti tiukalla asiakysymyksellä Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tehtävästä ja tuomarinimityksestä. Wallace osoitti, että tässä tentissä pysytään tiukasti asiassa, vaaditaan tietämystä eikä huudella väliin.

Asetelma toimi. Ehdokkaiden kannat ja erot etukäteen ilmoitetuista aihealueista tulivat selväksi.

Suurin uutinen tentissä tuli runsas tunti sen alkamisesta. Donald Trump ei tule suoraan hyväksymään presidentinvaalitulosta. Yksinkertaiseen kysymykseen, tunnustaako Trump vaalien tuloksen perinteisen käytännön mukaisesti, Trump vastasi kaksi kertaa, että "katsoo asian tilanteen mukaan".

Tämä ilmeisimmin tarkoitti tilannetta, jossa Trump häviäisi vaalit. – Hirvittävää, huokaisi Hillary Clinton.

Korkeimman oikeuden linjaukset selvillä

Hillary Clinton sai koko tentin aluksi ensimmäisen vastausvuoron, joka koski korkeimman oikeuden asemaa. Juristina hänen vastauksensa oli kompakti.

Korkeimman oikeuden tehtävä on olla kansan puolella eikä rikkaiden yhtiöiden oikeuksien tulkitsijana. Kansaan kuuluvat erilaiset vähemmistöt, avioliitto-oikeuksien puolustaminen ja vaalirahoituksen korjaaminen. Oikeus voi toimia, jos senaatti hoitaa tehtävänsä ja nimittää tuomarit presidentin heitä esitettyä.

Trumpin kanta oli, että kun hän saa nimitettäväkseen pari kolme konservatiivista korkeimman oikeuden tuomaria, muun muassa aborttioikeuskysymykset saadaan siirretyksi osavaltioiden ratkaistaviksi.

Toinen Trumpin kanta oli, että perustuslain toinen lisäys aseenkanto-oikeudesta pysyy voimassa. Trump ilmoitti olevansa ylpeä, että Kansallinen Kivääriyhdistys tukee häntä. Clinton toisti, että hän kannattaa samaa oikeutta, mutta tiukat taustatarkistukset ovat tarpeen.

Clinton teki hyvin selväksi, että naisten henkilökohtaisinta ratkaisua, oikeutta päättää seksuaaliterveydestään, ei saa antaa hallituksen tai osavaltioiden ratkaistavaksi.

Siirtolaisuus kuumensi ehdokkaat

Ehdokkaiden kannat poikkeavat toisistaan eniten suhtautumisessa siirtolaisuuteen. Tässä alkoivat tunteet kuumeta.

Siirtolaisuudesta ja Meksikon vastaisen rajamuurin rakentamisestahan Trumpin kampanja kesällä 2015 alkoi. Trump naulasi jälleen siirtolaiset rajan taakse ja julisti, että Yhdysvaltain huumerikollisuuden ja väkivallan takana ovat muualta tulleet. Nämä ongelmat poistetaan muurin rakentamisella ja 11 miljoonan paperittoman poistamisella maasta.

Trump ei tehnyt elettäkään lepytelläkseen latinoäänestäjiä.

Clinton pyöritteli päätään ja ihmetteli karkotusten käytännön puolta – kuinka heidät kaikki pakataan busseihin ja juniin. Clinton lähestyi asiaa inhimilliseltä puolelta niin kuin koko kampanjansa ajan: perheitä ei voi hajottaa summittaisesti, koska paperittomillakin siirtolaisilla on ollut paikkansa Yhdysvaltain rakentamisessa.

Venäjän hakkerointisyytökset kärjistyivät huuteluksi

Vaalituloksen kyseenalaistamisen lisäksi toinen kova keskustelu nousi Venäjän osuudesta Yhdysvaltain vaalijärjestelmien hakkerointiin ja Wikileaks-paljastuksiin.

Tässä viimeinen sana jäi Clintonille. Clinton ihmetteli, kuinka Trump uskoo enemmän Venäjää kuin Yhdysvaltain tiedusteluorganisaatioita, joista jo 17 on tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että Venäjä on hakkeroinnin takana.

Trump hermostui pahan kerran. Clinton syytti Trumpia Venäjän käsikassaraksi. Tässä kohdin jo kuultiin henkilökohtaisia loukkauksia ja huuteluja, jotka tentin vetäjä sai nopeasti poikki.

Ei uusia avauksia veroista tai kauppasopimuksista

Loppupuolella tuli jo kiire vastaan.

Kysymykset verotuksesta, valtion veloista ja kansainvälisistä kauppasopimuksista toistivat entisiä kantoja. Trump laskisi varakkaiden verotusta, Clinton nostaisi rikkaiden osuutta ja satsaisi keskiluokkaan ja perheisiin.

Clinton myös ilmoitti nimittävänsä erityissyyttäjän tutkimaan kansainvälisten kauppasopimusten rikkomuksia.

Kolmas odotettu konaisuus koski Trumpin naissuhteita. Hän kielsi jälleen kaikki julkisuudessa esitetyt väitteet ja luokitteli lausuntoja antaneet naiset julkisuushakuisiksi, jotka Trumpin mielestä ovat liikkeellä Clintonin maksamina.

Kannattajat varmasti uskoivat, mutta uusia naisäänestäjiä Trump ei tällä kertaa varmasti saanut.

Trump paransi kolmannessa väittelyssä

Kolmen tentin jälkeen voi sanoa, että Donald Trump oli oppinut väittelytaktiikkaa, vaikka hänen asiatietämyksensä ei olekaan samalla tasolla kuin Hillary Clintonilla.

Tällä kertaa Trump pystyi väistämään suuren joukon Clintonin provokaatioista. Ainoastaan silloin, kun Clinton suoraan siteerasi Trumpin sanomisia, tämä hermostui ja huusi väliin: Väärin, väärin!

On erikoista, että ehdokas jatkuvasti kiistää omat lausuntonsa ja etsii virheet ja syylliset toisista.

Lopussa ehdokkaat saivat minuutin aikaa perustella, miksi olisi hyvä valinta presidentiksi. Clinton sanoin toimivansa kaikkien kansalaisten puolesta ja perheiden hyväksi, koska se on ollut hänen elämäntyönsä.

Trump käytti viimeisen minuutin Clintonin arvosteluun sekä lupaukseen toimia työpaikkojen luomiseksi ja myös latinoasukkaiden olojen parantamiseksi.

Ratkaisevaa uutta eroa tentti ei tuonut, mutta se pysyi hyvin kasassa. Trump oli kehittynyt taktiikassaan, Clinton oli edellistenttiä aktiivisempi.

Tv-tentin vetäjän Chris Wallacen kiitokseksi on sanottava, että hän ei onneksi juuttunut Trumpin naisjuttuihin. Ehkä tässä näkyi konservatiivisen Fox-kanavan toimittajan rooli, josta Donald Trump ainakin oli kiitollinen.