Anjalan koulun oppilaat jatkavat Inkeroisissa

Kouvolan eteläisen alueen kouluverkosta aiotaan päättää vielä kuluvan valtuustokauden aikana.

Kouvola
Anjalan koulu
Juha Korhonen / Yle

Anjalan koulun oppilaat jatkavat väistötiloissa Inkeroisissa. Keskiviikon kokouksessaan lasten ja nuorten lautakunta päätti, että väistötilat järjestetään jatkossa yhteiskoulun, entisen lukion tai Tehtaanmäen tiloissa.

Huonokuntoinen Anjalan koulu on käyttökiellossa ja koulun oppilaat opiskelevat parhaillaan Inkeroisissa entisen lukion tiloissa.

Lautakunta linjasi myös, että Kouvolan eteläisen alueen kouluverkosta päätetään vielä tämän valtuustokauden aikana.

Anjalassa on puolustettu koulun säilymistä kylässä. Lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Päivi Kossila on sanonut, että ainakaan nykyistä koulua ei tulla korjaamaan, koska se tulisi liian kalliiksi.