1. yle.fi
  2. Uutiset

Tampereen ratikkapäätös voi hyvinkin jäädä pöydälle – "Ei se kahdessa viikossa happane"

Asian pöydälle jättämiseen vaaditaan vain 23 valtuutettua. Määrä ylittyy jo vastustajista.

Kotimaan uutiset
Havainnekuva, raitiovaunu Hervannassa
Tampereen kaupunki

Tampereen valtuutetuilla on ollut reilu kuukausi aikaa tutustua raitiovaunuhankkeen suunnitelmiin. Samaan aikaan valtuutetut ovat saaneet kysyä asiantuntijoilta tarkennuksia. Kaikille aika ei ole riittänyt.

– On saatu ihan vapaasti esittää kysymyksiä, mutta vastaukset ovat olleet hieman haasteellisia, sanoo omassa yhden hengen valtuustoryhmässä kaupunkilaisia edustava Aarne Raevaara.

Suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat eri mieltä. Aikaa on ollut riittävästi, eikä päätöksen siirtäminen muuta asetelmia.

Torstain tietojen mukaan ratikka on menossa läpi 36 valtuutetun kyllä-äänellä. Kyselyissä 26 valtuutettua on kertonyt äänestävänsä ratikkaa vastaan, ja viiden valtuutetun kanta on vielä auki.

Hyvin todennäköistä ratikkapäätöksen siirtyminen valtuustoryhmien puheenjohtajien mielestä kuitenkin on. Asian pöydälle jättämiseen eli käytännössä seuraavaan kokoukseen siirtämiseen vaaditaan vain 23 valtuutettua. Raja ylittyy jo vastustajista.

Päätöstä ei ehkä vielä marraskuunkaan alussa?

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki pitäisi päätöksen siirtymistä harmillisena. Demareiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi ottaa vielä neutraalimman kannan.

– En pidä sitä mitenkään katastrofina. Onhan tämä vuosisadan investointi, joka vaikuttaa syvällisesti kaupungin kehitykseen ja kaupunkirakenteeseen. Jos on henkilöitä, jotka haluavat pohtia, niin siitä vaan. Ei se kahdessa viikossa happane, Salmi sanoo.

Perussuomalaisilla on ratikasta ryhmäpäätös ja kaikki äänestävät hanketta vastaan. Tietoa on saatava muun muassa siitä mistä säästetään, jos kustannukset nousevat. Toisen vaiheenkin tavoitekustannukset on saatava.

Valtuustolle varattu lisäkokous marraskuun 7. päivä tulee ryhmän puheenjohtajan Lassi Kalevan mukaan liian aikaisin.

– Hyvän hallintotavan mukaan kaksi viikkoa tulee liian aikaisin. Jos kiirehditään, toimitaan hyvän hallintotavan vastaisesti. Pöydälle jättämisen tarkoitus on se, että saadaan lisää aikaa selvittää päätöksenteon taustoja. Se on aina se kuukausi.

Valtuustoryhmillä on vielä perjantaina yhteinen neuvottelu.

Valtuuston kokous on maanantaina 24. päivä lokakuuta. Yle Tampere seuraa illan kokousta netissä, alueuutisissa TV1:ssä klo 18.22 ja Radio Suomen Pirkanmaan uutisylimäärissä aina tasan uutisten jälkeen.

Lue seuraavaksi