Koulujen paikat ja määrä uuteen tarkasteluun Kouvolassa – "lautakunta pikkuisen peruutti"

Ratkaisuja eteläisen Kouvolan alueen kouluverkosta tehdään seuraavan puolen vuoden aikana.

Kouvola
Anjalan koulu
Anjalan koulu on käyttökiellossa Kouvolassa huonon sisäilman vuoksi.Juha Korhonen / Yle

Kouvolassa tehdään sittenkin päätöksiä eteläisen alueen koulujen määrästä ja sijainnista ensi kevääseen mennessä. Inkeroisten, Anjalan, Myllykosken ja Elimäen kirkonkylän alueiden osalta tehdään uusi kouluverkkoselvitys, jonka pohjaksi otetaan jo viime keväänä tehty selvitys.

– Lautakunta pikkuisen peruutti siitä viime toukokuun päätöksestä, jossa he totesivat, että kouluverkkomuutoksia ei tehdä. Anjalan tilanne ei täsmenny muulla kuin uudella kouluverkkotarkastelulla, Kouvolan lasten ja nuorten palveluiden johtaja Ismo Korhonen sanoo.

Anjalan koulu on pistetty käyttökieltoon sisäilmaongelmien vuoksi. Opetus on siirretty Inkeroisiin entisen lukion tiloihin. Lautakunta päätti keskiviikkona äänin 8-4, että eteläisen alueen kouluverkkopäätökset tehdään vielä tämän valtuustokauden aikana.

– Anjalan koulua ei voi peruskorjata tai tehdä uudisrakennusta, ennen kuin koko kouluverkkoasia on selvitetty, Korhonen sanoo.

Järkevä koulun paikka haussa

Kyseeseen voi siis tulla jälleen koulujen lakkautuksia, mutta myös investointeja selvitetään. Anjalan koulun vanhemmat ja kyläläiset ovat puolustaneet kokonaan uuden koulun rakentamista juuri Anjalaan.

– Nyt pitää ratkaista minne tulee koulu, joka on tulevaisuuden kannalta järkevä. Investoinnit voivat olla uudisrakennuksia tai olemassaolevien koulujen laajennuksia ja peruskorjausta, Korhonen sanoo.

Useimmilla alueilla Kouvolassa oppilasmäärät ovat vähentyneet ja ikäluokat pienentyneet. Eteläisellä alueella väheneminen on ollut suurinta.

– Hyvän opetuksen turvaaminen ja kustannustehokkuus edellyttää, että kouluverkkoa nykyisestä myös tiivistetään, Korhonen sanoo.

Eteläisen Kouvolan eli entisen Elimäen kunnan kirkonkylän alueella ja entisen Anjalankosken alueella Kaipiaisia lukuunottamatta on yhdeksän koulua. Koulut ovat Anjalan koulu, Elimäen yhtenäiskoulu, Inkeroisten yhteiskoulu, Myllykosken yhteiskoulu, Saviniemen koulu, Sippolan koulu, Tehtaanmäen koulu, Ummeljoen koulu ja Viialan koulu.

Viime keväänä lakkautuslistalla olivat Anjalan, Tehtaanmäen ja Ummeljoen koulut.

Uuden selvityksen tekemiseen on aikaa noin puoli vuotta ennen ensi kevään kunnallisvaaleja. Korhosen mukaan selvitys voisi tulla käsiteltäväksi jo ennen vuoden vaihdetta.