Yleisradiolle langettava päätös JSN:stä

Yleisradion uutiset sai langettavan päätöksen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuutta koskevasta uutisoinnista.

Yle
Pasilan linkkitorni.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut Yleisradion uutisille langettavan päätöksen virheen korjauksesta. Virhe liittyy Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta kertoneeseen juttuun.

Ylen pääuutislähetyksessä 26.4. 2016 oli juttu Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Jutun aloituskuvassa oli otsikkoteksti, jossa väitettiin, että "Turmassa kuoli välittömästi ainakin 30 000 ihmistä". Oikea muotoilu olisi ollut "ainakin 30 ihmistä".

Yle korjasi otsikkotekstin virheen seuraavan aamun tv-uutisissa, mutta ei korjannut virhettä verkkosivuillaan.

JSN:n Yleisradion uutisia koskeva langettava päätös kokonaisuudessaan

Langettava päätös 6212/YLE/16

Vastaaja: Yleisradio

Asia: Virheen korjaus

*Yleisradio korjasi television pääuutislähetyksessään olleen olennaisen asiavirheen seuraavana aamuna tv-uutislähetyksissään, mutta ei korjannut virhettä verkossa. *

Kantelu 1.5.2016

Kantelu kohdistuu Yle TV1:n pääuutislähetykseen 26.4.2016. Kantelijan mukaan pääuutisissa olleen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta kertoneen jutun aloituskuvassa oli otsikkoteksti, jossa väitettiin, että "Turmassa kuoli välittömästi ainakin 30 000 ihmistä".

Kantelija kertoo lähettäneensä heti kello 20.30 uutisten alettua Ylen www-sivujen palautejärjestelmän kautta huomautuksen virheestä. Kantelija oletti, että virhe olisi siten voitu korjata jo saman uutislähetyksen aikana. Kantelijan mukaan Yleisradio korjasi virheen seuraavana päivän kello seitsemän uutisissa. Kantelijan mukaan virhettä ei korjattu riittävän näyttävästi ottaen huomioon virheen massiivisuuden. Kantelijan mielestä korjaus olisi pitänyt julkaista seuraavan päivän kello 20.30 pääuutislähetyksessä. Kantelijan mielestä pääuutiset on tässä tarkoitettu "kanava jossa virhe on ollut"; ei Ylen tv-uutiset yleensä.

Kantelija ei ole myöskään löytänyt Ylen www-sivuilta erillistä oikaisua asiaan.

Kantelija epäilee, että kyseessä ei ole kiireessä syntynyt lapsus. Hänen mukaansa ”virheen suuruus on sitä luokkaa, ettei tunnu mahdolliselta, että kyseessä olisi ammattitaidottomuus. Kannattaisi ehkä tutkia tahallisen provokaation mahdollisuus”.

Yleisradion vastaus 22.6.2016

Päätoimittaja Atte Jääskeläinen vastaa kanteluun seuraavasti:

"26.4.2016 Ylen tv-uutisten 20.30 lähetyksen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuutta koskevassa otsikkotekstissä luki "Turmassa kuoli välittömästi ainakin 30 000 ihmistä". Oikea muotoilu olisi ollut "ainakin 30 ihmistä".

Kyseessä oli inhimillinen virhe, joka syntyi, kun tuottaja kopioi jutun tietoja otsikkotekstiin. Virheellinen luku näkyi ruudussa juontajan lukiessa otsikkoa "Tšernobylin ydinturmasta on kulunut tasan 30 vuotta. Vierailemme pahiten saastuneissa kylissä ja puhumme Venäjän ydinvoiman nykytilasta".

Saman uutislähetyksen sisällä luettiin sähke, jossa muotoilu oli oikea. "Onnettomuudessa kuoli välittömästi ainakin 31 ihmistä". Virhe koski siis ainoastaan uutisotsikon tekstiä, ja sama asia oli oikeassa muodossa vielä samassa uutislähetyksessä.

Otsikkotekstin virhe huomattiin valitettavasti vasta lähetyksen loputtua. Aiheesta tuli useita palautteita, mutta ne tulivat lähetyksen tekijöiden tietoon niin myöhään, ettei virhettä enää ehditty korjata lähetyksen aikana.

Televisiossa ei poikkeuksellisesti ollut samana päivänä uutislähetystä klo 21.50 eikä myöhäisillassa, siksi otsikossa esiintyneen virheen oikaisu jouduttiin siirtämään seuraavan aamun uutislähetyksiin.

Oikaisuteksti oli seuraava: "Eilisillan puoli yhdeksän uutisissa oli virhe Tšernobylin ydinturmaa koskeneessa otsikkotekstissä. Korjauksena kerromme, että onnettomuudessa kuoli heti ainakin 31 ihmistä".

Otsikkotekstin virhe haluttiin oikaista heti kun se oli mahdollista ja niin, että se saavuttaa mahdollisimman laajan yleisön. Oikaisu esitettiin televisiossa 27.4.2016 aamun uutislähetyksissä neljä kertaa: kello 6.30, 7.00, 8.00 ja 9.00. Esittämällä oikaisu neljään kertaan haluttiin varmistaa, että oikea tieto saavuttaa mahdollisimman monet. Kantelijan vaatimus siitä, että oikaisu olisi pitänyt esittää vasta seuraavan päivän klo 20.30 uutislähetyksessä ei jatkuvassa uutisvirrassa vastaa Journalistin ohjeiden vaatimusta virheen korjaamisesta viipymättä. Aamun neljän eri uutislähetyksen nettotavoittavuus on samaa suuruusluokkaa kuin puoli yhdeksän uutislähetyksen yksin.

Yle Areenassa 26.4.2016 kello 20.30-lähetys virheineen ei ole enää nähtävissä. Uutislähetyksen alkukuvana näkynyt virheellinen otsikkoteksti on korvattu Yle Uutisten logolla.

http://haku.yle.fi/?language=fi&UILanguage=fi&q=26.4.%2020.30&category=Areena

Yle Areenan verkkosivuilla on uutislähetyksen tallenteen yhteydessä teksti: "Uutislähetyksen aloituskuva on vaihdettu, koska siinä toistui uutislähetyksessä ollut virhe. Alkuperäisessä uutislähetyksen otsikkotekstissä sanottiin, että Tšernobylin "turmassa kuoli välittömästi ainakin 30 000 ihmistä. Oikea muotoilu olisi ollut "turmassa kuoli välittömästi ainakin 30 ihmistä".

Alkuperäisessä vastauksessaan päätoimittaja toteaa, että Yle Areenan "verkkosivuilta puuttunut virheellisen otsikkotekstin korjaus on lipsahdus ja asiaankuuluvat varmistustoimenpiteet toimituksen sisällä on käyty läpi".

Sen sijaan Ylen verkkosivuista hän totesi ensimmäisessä vastauksessaan seuraavasti: "Yle Uutisten verkkosivuilla virhettä tai sen korjausta ei ollut."

Sihteeri lähetti päätoimittajalle lisäkysymyksiä ja tiedusteli, koska korjaus Yle Areenaan tehtiin ja miksi Yleisradio tulkitsi Journalistin ohjeita siten, ettei oikaisua Yleisradion www-sivuille olisi tarvinnut tehdä.

Päätoimittaja Atte Jääskeläinen tarkensi vastaustaan 12.9.2016 seuraavasti: "Korjaus Areenaan tehtiin 21.6.2016 kello 14.11. Virheellisen tiedon jääminen Areenaan huomattiin vasta JSN:n kantelun myötä. Alkuperäinen lähetys oli poistunut Areenasta siinä vaiheessa, kun JSN-kantelu tuli, mutta pahaksi onneksi Areenaan jäävä yksittäinen kuva oli nimenomaan virheellisestä kohdasta. Tuo kuva vaihdettiin ja korjauksesta tehtiin Areenaan merkintä".

Päätoimittajan mukaan Yle ei missään nimessä tulkitse Journalistin ohjeita niin, ettei virheellistä tietoa tarvitsisi korjata verkossa. "Omakin ohjeistuksemme on yksiselitteinen. Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisen ohjeistuksen kohdassa 29 todetaan mm: "Teemme korjauksen aina välittömästi verkossa. Korjaamme lisäksi virheen samassa yhteydessä, jossa virhe on julkaistu eli saman välineen samassa ohjelmassa ja samalla kanavalla. Ohjeistuksemme koskee sisällöntuotantoa kaikilla alustoilla".

Päätoimittajan mukaan Tšernobylin-uutisoinnin yhteydessä virheen korjaamisessa tapahtui valitettava virhe, joka on johtanut toimituksessa oikaisuprosessin perusteelliseen läpikäyntiin.

Ratkaisu

*JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. *

Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.

Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.

*Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä. *

Tšernobylin ydinvoimaonnettomuutta käsittelevän Yleisradion tv-pääuutisten aloitusjutun kuvassa oli asiavirhe 26.4.2016. Otsikkotekstissä todettiin: "Turmassa kuoli välittömästi ainakin 30 000 ihmistä". Oikea luku oli 31. Kyseessä oli olennainen asiavirhe, jonka Yleisradio korjasi seuraavana aamuna neljässä tv-uutislähetyksessään. Virhettä ei korjattu Yle Uutisten verkkosivuilla. Areenassa katsottavissa olleeseen uutislähetykseen korjaus tehtiin vasta 21.6.2016.

Journalistin ohjeiden mukaan olennainen asiavirhe on korjattava aina sekä toimituksellisilla verkkosivuilla että kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut, eli tässä ja tässä tapauksessa seuraavassa tv-uutislähetyksessä. Neuvosto katsoo, että virheen korjaaminen seuraavissa neljässä uutislähetyksessä oli riittävää, vaikka virhettä ei enää korjattu seuraavan päivän iltauutisissa. Yle Areenassa virhe oli korjaamatta kohtuuttoman pitkään, mutta tässä tapauksessa neuvosto tulkitsee, että se korjattiin Journalistin ohjeiden mukaisesti heti, kun korjauksen puute Areenassa tuli tietoon.

Sen sijaan Yleisradio laiminlöi virheen korjaamisen Ylen verkkosivuilla. Päätoimittajakin myöntää, että virhe olisi pitänyt korjata verkossa, ja on todennut, että tapauksen vuoksi Yleisradion uutistoimituksessa oikaisuprosessi on käyty perusteellisesti läpi.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yleisradio on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 20, ja antaa sille huomautuksen.

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Hannu Helineva, Jussi Lankinen, Anssi Järvinen, Pasi Kivioja, Antti Kokkonen, Venla Mäntysalo, Arja Lerssi-Lahdenvesi.