Koe uusi yle.fi

A2 Palkkaerot-illan yleisö: "Koska työntekijä joutuu maksamaan päästäkseen töihin?"

Kysymys kuului: Miltä alalta löytyisi tekemätöntä työtä, kenelle ja millä palkalla? Keskustelua yleisössä seuranneet jakoivat ratkaisuille sekä ruusuja että risuja.

A-teema
Miehet ja naiset näyttävät peukkua ylös ja alas.
Pispalan kumppanuus ry on työllistänyt luovan alan toimijoita vuodesta 2009. Sen delegaatio osallistui A2 Palkkaerot-illan studioyleisöön.Ami Assulin / Yle

– Kuuden euron tuntipalkkakokeilu olisi hyvä juttu, mutta olen eri mieltä siitä, että tekemätöntä työtä on joka alalla. Kun ei niitä työpaikkoja ainakaan työnhakijoille asti ole, muistuttaa Henna Aro.

Hän ja 11 muuta Pispalan kumppanuus ry:n työllistettyä seurasivat suoraa lähetystä studioyleisössä.

A2 Palkkaerot-illan ratkaisuryhmä sai tehtäväkseen pohtia, miltä alalta löytyisi tekemätöntä työtä, kenelle ja millä palkalla? Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson, Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen ja Moppi.com-yrittäjä Matti Tiainen kehottivat etsimään tekemätöntä työtä kotitalouspuolelta.

– Siellä on paljon työtä, joka on tuttua kotoa ja jonka kautta pääsisi tekemisen makuun. Kuuden euron kokeilu voisi toimia sielläkin, Tiainen kiteytti ryhmän ajatukset.

Työtä teetetään polkuhinnalla

Pispalan kumppanuus ry:n Noora Luttinen suhtautuu ehdotukseen kriittisesti.

– Siivoustyötä on nytkin paljon tarjolla, mutta ne ovat yleensä osa-aikaisia nollatuntisopimustöitä. Kuinka kuuden euron kokeilu toimisi ponnahduslautana näihin töihin? Miten varmistettaisiin, etteivät työnantajat härskisti hyväksikäyttäisi systeemiä?

Luttisen mielestä yritykset käyttävät jo nyt hyväkseen palkatonta työvoimaa, eivätkä harjoittelut ja kokeilut useinkaan johda vakituisempaan työhön, kun edellinen harjoittelija korvataan uudella.

– Suunta on se, että työntekijän pitäisi antaa työnsä ilmaiseksi tai vähintäänkin polkuhinnalla, jotta työnantaja ehkä joskus ottaisi töihin. Ja koko ajan tulee uusia, ilmaisia, epätoivoisia työntekijöitä toiveikkaina onneaan kokeilemaan. Koska työntekijä joutuu maksaman päästäkseen töihin, hän kysyy.

Liikaa puhetta vain nuorista

Laura Ylösen mielestä keskustelu keskittyi liikaa nuoriin.

– Suomessa on paljon keski-ikäisiä syrjäytyneitä, korkeasti koulutettuja, aikaisemmin hyväpalkkaisissa töissä olleita, joita nyt yritetään saada huonommalla palkalla samoihin töihin, hän sanoo.

Noora Luttinen nostaa esiin myös A2 Palkkaerot-illassa mainitun perustulon. Hän kannattaa sitä, kunhan se olisi riittävällä tasolla, kuten Vasemmistoliiton Li Andersson ohjelmassa vaati.

– Jari Sarasvuolla oli hyvä pointti siitä, kuinka perustulo toisi turvaa ja ihmisarvoa, mikä on tärkeää myös työllistymisen kannalta. Kenellä on energiaa hakea töitä, kun jaksaminen menee jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen?

Toimeentulon riitettävä elämiseen

Myös Työttömien Valtakunnallisessa Yhteistoimintajärjestö TVY ry:ssä seurattiin A2 Palkkaerot-iltaa. Yhdistyksellä ei ole kantaa siitä, mikä on sopiva minimipalkka ja tarvitaanko sitä. Peruslähtökohta on kuitenkin, että kaiken työn on oltava kannattavaa.

– Toimeentulon on riitettävä välttämättömiin menoihin, oli töissä tai ei. A2-illan haastattelema elokuvaohjaaja Antti J. Jokinen oli mielestämme kaikista konkreettisin. Nuoret ja iäkkäämmätkin minimituloilla sinnittelevät pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat heti työllistymispalveluita tai työtä, toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski summaa.

TVY-läiset pitävät palkkatukea hyvänä työkaluna, koska se mahdollistaa palkkatyön myös heikon kysynnän aikana ja katkaisee työttömyyden heti. Minimipalkan ja työmarkkinoiden joustot vaikuttavat heidän mielestään pidemmällä aikavälillä.

– Valtion työllisyyspalveluissa on säästetty liian paljon ja liian pitkään. Se näkyy siten, etteivät työttömät osaa välttämättä tarttua tarjolla oleviin mahdollisuuksiin. Asiallinen ohjaus puuttuu, vaikka kysyntä kasvaisi työmarkkinoilla, Haapakoski sanoo ja ottaa esimerkiksi Turun telakkateollisuuden ulkomaiset työntekijät.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Holokausti

"Olet kuin kopio isästäsi" – 102-vuotias holokaustia paennut mies tapasi ensi kertaa veljenpoikansa

Zimbabwe

"Krokotiili" palasi kotiin maanpaosta – Syrjäytetty varapresidentti nousemassa Mugaben seuraajaksi

Metsätalous

UPM:n metsänhakkuut tyrmistyttivät rantanaapurit – hakkuista tutkintapyyntö poliisille

Jeanne d’Arc

Jeanne d'Arc oli oman aikansa megajulkkis ja oikeusmurhan uhri – nyt hänen dramaattiset kuulustelunsa on käännetty suomeksi