1. yle.fi
  2. Uutiset

Kolibakteeriepidemia taittumassa Äänekoskella – vedenkeittokehotusta supistettu

Osia Äänekoskesta piinannut ongelma kolibakteereista vesijohtoverkossa on ratkeamassa. Vesi pitää keittää enää Hietaman ja Parantalan alueilla.

Äänekoski
Vesikattila liedellä.
Antro Valo / Yle

Äänekosken kolibakteerikriisi on ratkeamassa. Vedenkeittokehotus säilyy enää vain Kolupohjantieltä Hietaman ja Parantalan alueilla, Hirvaskankaan, Koiviston, Hirvaskylän ja Kangashäkin alueilla vettä ei tarvitse enää keittää.

– Keitto jatkuu näillä alueilla ilmeisesti ensi viikkoon, sanoo ympäristöterveydenhuollon johtaja Jukka Lappalainen.

Kolibakteeri pääsi vesiverkostoon rikkoutuneen ilmastusventtiilin kautta. Venttiili on nyt korjattu, mutta putkiston desinfiointi jatkuu ensi viikon lopulle.

Käyttövesi on pitänyt keittää sadoissa talouksissa jo viiden päivän ajan. Vedenkeitto on koskenut myös Hirvaskankaan vilkasta liikenneasemaa.

Tietotus vesiongelmista on saanut kritiikkiä pitkin matkaa.

– On selvää, että tiedottamista täytyy ehdottomasti parantaa. Veden käyttäjien pitää saada välittömästi tieto mahdollisista ongelmista, Lappalainen linjaa.

Kolibakteerista sairastuneiden määrä ei ole selvillä, mutta lienee selvästi yli sadan. Muutama on joutunut nestehukan vuoksi tiputukseen.

Lue seuraavaksi