1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vahingonkorvaus

Asfaltterikartelli saattaa poikia valitusryppään korkeimpaan oikeuteen – Espoo on jo valmiina

Hovioikeus alensi asfalttikartellijutun korvaussummia. Espoon kaupunki on tyytymätön tuomioon ja harkitsee asian viemistä korkeimpaan oikeuteen.

vahingonkorvaus
Tielle levitetään uutta asfalttia.
Yle

Helsingin hovioikeus laski 39 kunnan vaatimia vahingonkorvauksia valtakunnallisessa asfalttikartellijutussa. Käräjäoikeus antoi tapauksesta oman päätöksensä vuonna 2013. Vuosina 1994-2002 laajassa asfalttikartellissa vaikuttaneet yritykset määrättiin maksamaan korvauksia asfalttiurakoissa perityistä ylihinnoista.

Uudeltamaalta korvauksia saavat Helsinki, Espoo, Vantaa, Nurmijärvi, Kerava, Hyvinkää ja Tuusula.

Pienimmät korvaukset ovat alle 20 000 ja suurimmat lähes 5 miljoonaa. Korvaukset ovat vain murto-osa alkuperäisistä vaatimuksista. Helsingin kaupunki saa hieman alle 5 miljoonaa euroa, Vantaa 2 miljoonaa ja Espoo noin 1,6 miljoonaa euroa.

Lemminkäiselle iso lasku

Helsingin korvaussumma olisi oikeastaan yli 9 miljoonaa, mutta koska toisena maksajana on VLT Tradingin konkurssipesä, käytännössä korvauksia saadaan vain Lemminkäiseltä, siis hieman alle tuon 5 miljoonan euron verran. Koko kartellitapauksen suurin maksaja on Lemminkäinen.

En minä hirveästi Lemminkäisen sijassa henkseleitä paukuttelisi.

Jouni Majuri

– Lemminkäinen oli siihen aikaan ylivoimaisesti alan suurin yritys ja teki valtaosan näistä töistä. Lemminkäinen siis maksaa huomattavasti suurempia korvauksia kuin mikään muu taho, mikä onkin aivan loogista, koska isot urakkasummat merkitsevät isoja korvausvaatimuksia, sanoo hovioikeudenneuvos Ari Siltama.

Espoon kaupunginsihteerin Jouni Majurin mukaan Lemminkäinen on tiedottanut hovioikeuden päätöksestä voitokkaaseen sävyyn.

– Vaikka korvausmäärät laskivatkin, on hyvä pitää mielessä, että hovioikeus on katsonut Lemminkäisen syyllistyneen moitittavaan menettelyyn ja velvoittanut sen korvaamaan 25:lle kunnalle lähes 16 miljoonaa euroa ja valtiolle neljä miljoonaa. En minä hirveästi Lemminkäisen sijassa henkseleitä paukuttelisi, Espoon kaupunginsihteeri Jouni Majuri sanoo.

Avaintodistajia ja vanhentuneita vaatimuksia

Jutun avaintodistajina on ollut henkilöitä, jotka ovat kartelliyritysten sisältä. Heidän todistuksillaan on ollut tapauksen käsittelyssä huomattava merkitys.

Vanhentumiskysymykset ovat olleet niin ikään merkittävässä asemassa. Mutta pääkaupunkiseudun kuntien kohdalla korvausvaatimukset eivät ole kaatuneet vanhentumisiin. Yleisesti ottaen kaikki korvaukset pienenivät. Nyt alkaa sitten valittaminen korkeimpaan oikeuteen.

– Ja se on ennakkotuomioistuin. Onkin mielenkiintoista nähdä, nouseeko tässä kysymyksiä, joista pitää antaa ennakkopäätös, Ari Siltama sanoo.

Espoo saattaa valittaa korkeimpaan oikeuteen

Espoon kaupunki ilmoittaa olevansa tyytymätön noin 1,6 miljoonan korvaussummaansa.

– Mielestäni meillä oli vahvaa taloustieteellistä näyttöä siitä, että 30 prosenttia olisi ollut oikeampi luku, mutta hovioikeus laski kategorisesti vahingon määrän 15 prosenttiin. Olen pettynyt, koska korvaussummamme ei noussut vaan pikemminkin jopa hieman laski, Espoon kaupunginsihteeri Jouni Majuri sanoo.

Miten todennäköistä on että Espoon kaupunki vie asian korkeimpaan oikeuteen?

– Sen todennäköisyydestä on aikaista sanoa vielä yhtään mitään, sillä tuomio on 180 sivua ja se pitää sisällään valtavasti juridisia yksityiskohtia, Majuri toteaa.

Tekstiä ja otsikkoa korjattu 20.10. kello 19.45: korjattu korkein hallinto-oikeus korkeimmaksi oikeudeksi.

Lue seuraavaksi