1. yle.fi
  2. Uutiset

Take away -kuppikoko kasvaa – Video: Tehdas valmistaa 5,5 miljoonaa kertakäyttöastiaa päivässä

Noutoannoskulttuurin kasvu tekee kertakäyttökupeista entistä isompia. Kävimme Huhtamäen tehtaalla Hämeenlinnassa katsomassa, miten kertakäyttöastiat syntyvät.

kertakäyttöastiat
Yle Uutiset Häme: Tehdas suoltaa kertakäyttöastioita liukuhihnalta
Yle Uutiset Häme: Tehdas suoltaa kertakäyttöastioita liukuhihnalta

Siinä on kone, joka pyöräyttää kartonkiaihiosta mukin silmänräpäyksessä. Tai oikeastaan vieläkin nopeammin: koneen tahti on parhaimmillaan 300 kuppia minuutissa. Tähän ei ihmiskäsi pysty. Huhtamäen Hämeenlinnan yksikkö onkin pitkälle automatisoitu ja robotisoitu.

Huhtamäki on toiminut Hämeenlinnassa jo 1960-luvulta lähtien. Tällä hetkellä Hämeenlinnan yksikössä valmistetaan kertakäyttölautasia ja -kuppeja. Eniten syntyy kuppeja ja nimenomaan kuumille juomille tarkoitettuja.

Tuotannon tahti on 5,5 miljoonaa kertakäyttöastiaa päivässä, eli joka päivä syntyy yksi tuote suomalaista kohden. Kyse on Pohjoismaiden merkittävimmästä kertakäyttökuppien valmistajasta.

Kupin koolla on väliä

Kuppien kysyntää on lisännyt noutoannoskulttuurin kasvu. Kahvi tai tee otetaan yhä useammin mukaan kahvilasta, huoltoasemalta tai kioskista, pistetään kansi päälle ja jatketaan matkaa. Tämän myös kansainvälisesti toimiva Huhtamäki on huomannut.

– Take away -kulttuuri on todellakin tehnyt tuloaan jo pitkään ja tuntuu, että ehkä viiden viime vuoden aikana oikein tosissaan. Siitä on poimittavissa ilmiö, että annoskoko kasvaa. Kun kävellään ja liikutaan kuppien kanssa, niin aika mielellään otetaan reilu annos mukaan. Tämä tietysti asettaa kupille omia vaatimuksiaan, sanoo Hämeenlinnan yksikön tuotantojohtaja Maisa Katila.

Kun Katila puhuu isosta, kuumille juomille tarkoitetusta kupista, ottaa hän käteensä 0,4 litran kupin.

Naiset vertaileva erilaisia kertakäyttökuppeja
Päivi Suutari (vas.) ja Maisa Katila Huhtamäeltä esittelevät erilaisia kuppeja kuumille juomille. Perinteinen ruutukuppikin pitää vielä pintansa.Tiina Kokko / Yle

Huhtamäen Pohjoismaista vastaava liiketoimintajohtaja Päivi Suutari sanoo, että kertakäyttökuppien kehitystyötä on tehty pitkään ja tehdään jatkuvasti.

Annoskokojen kasvun myötä tuotantoon on tullut muun muassa kaksikerroskuppeja. Kupin seinämien väliin jää ilmatila, joka pitää juoman kuumana, mutta juoma ei polta sormia.

– Ekologisuus on trendinä sellainen, jonka me olemme ottaneet heti alkuvaiheessa huomioon, kun kuppeja on lähdetty kehittämään, sanoo Suutari.

Suutarin mukaan tärkeää on, että kuppikartonki tehdään puista, jotka saadaan sertifioiduista metsistä.

Ihan kaikki tuotteet, jotka teemme täällä, ovat sataprosenttisesti kestävän kehityksen metsistä.

Päivi Suutari

– Ihan kaikki tuotteet, jotka teemme täällä, ovat sataprosenttisesti kestävän kehityksen metsistä, viittaa Suutari kuituihin, joista kuppikartonki tehdään.

Vuosien saatossa myös kartongin painoa on kevennetty, on kehitetty biohajoava kuppi ja ansaittu ekologisuudesta kertova merkki nimenomaan Hämeenlinnassa valmistetuille kuumien juomien kupeille.

Äskettäin uutisoitiin, että Kotkamills Oy on kehittämässä uusiutuvaa kuppikartonkia, jossa voitaisiin luopua kokonaan muovista. Suutari ja Katila sanovat, että myös Huhtamäki odottaa mielenkiinnolla tuloksia.

– Huhtamäki seuraa tarkasti sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti tuotekehitystä.

Kertakäyttökuppeja valmistuu linjalla
Huhtamäen Hämeenlinnan tehtaalla syntyy joka päivä yksi kertakäyttöastia jokaista suomalaista kohden.Ville Välimäki / Yle

Korvallinen kuppi pitää pintansa

Vaikka kuuman kupposen mukaan ottaminen on kasvanut, se perinteinen, ruutukupiksi kutsuttu korvallinen kertakäyttökuppi ei ole hävinnyt mihinkään.

– Sitä olemme monta kertaa miettineet tämän take away -kulttuurin kasvun myötä, että missä vaiheessa korvallisen kupin suosio hiipuu. Mutta se on pitänyt pintansa, ja isoja määriä niitä tehdään edelleen täällä Hämeenlinnan tehtaalla, nauraa Maisa Katila.

Lue seuraavaksi