Vesa-Matti Loiri teki viimeisen levynsä – vastusteli Pyhät tekstit -levyn tekoa kolme vuotta

Laulaja ja näyttelijä pohti yksinäisyyttä uutta levyä tehdessään. Loiri sanoo, ettei ole ikinä ollut kauan poikamiehenä, mutta erakkous on ollut aina osa häntä.

kulttuuri
Vesa-Matti Loiri
Loiri viettää mielellään pitkiä aikoja mökillään Lapissa. "Olen ollut eläkkeellä jo monta vuotta. Vaikka ei tässä ammatissa ole sellaista asiaa kuin eläke. Se näkyy korkeintaan pankkitililtä."Samu Takala / Yle

Muusikko ja lauluntekijä Timo Kiiskinen ehdotti eri uskontojen pyhiin teksteihin pohjautuvan levyn tekoa Vesa-Matti Loirille ensimmäistä kertaa joulukirkossa vuonna 2014. Loiri vastasi "Ei, kyllä tämä oli tässä".

Timo Kiiskiselle tuli itku kurkkuun. Hän oli tehnyt vuoden töitä eri uskontojen pyhiin teksteihin pohjautuvan levyn eteen. Loirin mieli muuttui vasta seuraavana vuonna. Senkin jälkeen laulaja perui äänitykset kahdesti.

– Venkoilin aika pitkään. Siinä meni kolmisen vuotta. Sitten tajusin, että tämähän on todella vahvaa materiaalia. Niin vahvaa, että tämän jälkeen en aio tehdä enää uutta levyä.

Näyttelijä ja laulaja Vesa-Matti Loiri on yllättävän tuottelias mieheksi, joka sanoo ensin ei. Häneltä on ilmestynyt 2000-luvulla yksitoista levyä. Niitä on myyty yhteensä 600 000 kappaletta.

Vesa-Matti Loiri  ja Timo Kiiskinen
Vesa-Matti Loiri tulkitsee Kalevalan, Raamatun ja Kabbalahin tekstejä. Timo Kiiskinen sävelsi musiikiin ja kirjoitti laulujen tarinasta kirjan. Samu Takala / Yle

"Uskon Karman lakiin" 

Pyhät tekstit on kokoelma lauluja, joiden teksteinä on käytetty Raamatun korinttolaiskirjeitä, Kalevalaa, juutalaisten Kabbalahia ja hindujen pyhiä tekstejä. Loiria arvelutti lähteä mukaan, koska hän pelkäsi hörhöksi leimaamista.

– En edusta mitään uskontoa. Olen nuoresta pojasta uskonut Karman lakiin ja itämainen filosofia on läheistä. Sain kuitenkin levy-yhtiöitä lupauksen, että ei tule mitään jeesuslevyä.

Läheisimmäksi säveltäjä Timo Kiiskiselle ja Vesa-Matti Loirille osoittautuivat suomalaiset lapsuudesta tutut tekstit. Levy alkaa Kalevalasta tutulla tekstillä Mieleni minun tekevi _ ja päättyy Väinämöisen lähtöön_.

20 kappaletta kymmenessä päivässä

Sopivaa äänityspaikkaa mietittiin pitkään. Helsinki ei kelvannut, Valamon luostari ei tuntunut luontevalta. Sitten työryhmä keksi Islannin.

– Ensin ajattelin, että mitä ihmettä. Sitten mietin yhden yön ja muistin, että olen nuorena lukenut Matka maapallon keskipisteeseen ja ajatellut, että haluan joskus käydä Islannissa.

Loiri soitti aamulla luottomiehelleen Pete Eklundille ja kysyi, vieläkö se tarjous on voimassa. Aika pian pakattiin laukut ja lennettiin Reykjavikiin.

– Asuimme 40 minuutin automatkan päässä Reykjavikista. Siinä oli kaksi taloa. Minulla oli ikkuna ja pojat olivat toisessa huoneessa äänittämässä. Vieressä oli valasvuono. Olin ihan tiloissa koko sen ajan, Loiri sanoo.

Islannissa äänitettin vain Loirin lauluosuudet. Timo Kiiskisen biisit olivat muuten valmiita. Lauluja meni purkkiin kolme tai neljä päivässä. Työt aloitettiin puolilta päivin ja jatkettiin niin kauan, että päivän urakka oli valmis. Kymmenessä päivässä äänitettiin 20 biisiä.

Pyhät tekstit on kokoelma lauluja, joiden teksteinä on käytetty Raamatun korinttolaiskirjeitä, Kalevalaa, juutalaisten Kabbalahia ja hindujen pyhiä tekstejä.
Pyhät tekstit on myös kirja. Mukana on nuotit ja laulujen sanat. Samu Takala / Yle

Kirja ja levy yhtäaikaa

Pyhät tekstit -otsikolla syntyi samalla reissulla myös samanniminen kirja. Siinä kerrotaan laulujen ja levyn syntytarina. Loirille kirkastui matkan aikana, että kaikissa pyhissä teksteissä oli paljon yhteistä.

– Samoja opetuksia toistetaan eri uskonnoissa. Ihmiset tekevät myöhemmin omat tulkintansa ja alkavat riidellä keskenään. Ristiriidat syntyvät, kun ihmiset alkavat erotella toisiaan ihonvärin, kielen, iän tai sukupuolen takia.

Loirin ääni tuo levylle karheutta ja surumielisyyttä. Yksinäisyys on ollut Vesa-Matti Loirille tuttu tunne koko hänen elämänsä.

– Olen aina mennyt suhteesta suhteeseen. En ole kovin kauan poikamiehenä ollut. Mutta erakkous on ollut minussa aina. Yksinolo ei ole ongelma vasta, kun se muuttuu yksinäisyydeksi. Sen tietää siitä, että tulee suru.

Vesa-Matti Loiri viettää yhä paljon aikaansa yksin mökillään Lapissa. Hän vetää uistinta Inarinjärvellä. Omat pojat käyvät välillä kylässä. Nykyisin jalat ovat jo niin huonossa kunnossa, että yksin ei pärjää kovin pitkiä aikoja.

– Olen eläkkeellä jo monta vuotta. Vaikka ei tässä ammatissa ole sellaista asiaa kuin eläke. Se näkyy korkeintaan pankkitililtä.

Vesa-Matti Loiri.
Vesa-Matti Loiri haluaa vetää jokaisen keikkansa niinkuin se olisi viimeinen. Samu Takala / Yle

Outoa jäähyväishulinaa

Vesa-Matti Loiri ehdotti uuden levynsä nimeksi Perintöä.Sitten hän muutti mielensä. Pyhät tekstit kuvaa levyä paljon paremmin. Loiri huomasi, että oli keskittynyt liikaa itseensä. Ei levyssä ollut kyse Loirista. Samasta syystä taiteilija ei suunnittele jäähyväiskonserttiaan.

– Samat artistit tekevät jäähyväiskonsertin ja perään vielä viisi jäähyväiskonserttikiertuetta. Siihen en aio suostua. Teen tätä niin kauan kuin voimia riittää.

Samaa ajatusta Loiri on yrittänyt viedä eteenpäin. Hän muistelee, miten sai mahdollisuuden tavata Suomen jääkiekkomaajoukkueen matkalla kisoihin.

– Muistutin, miten hienoa on se, että saa tehdä työkseen sitä, mitä todella haluaa. Ihmiset ovat maksaneet liput ja tulleet katsomaan juuri sinua. Siksi jokainen keikka, jonka tekee pitäisi hoitaa niin kuin se olisi viimeinen.