Suomalainen muuttaa: Tavarapaljoutta, rumia perintökaluja ja jätesäkkipaniikkia

Tutkija Veera Kinnunen tietää, miten perintöromuista selvitään ilman sukuriitoja ja mikä tekee suomalaiselle kodin.

muutto
Lapin yliopiston tutkija Veera Kinnunen luki 400 sivua muuttokertomuksia.
Lapin yliopiston tutkija Veera Kinnunen luki 400 sivua muuttokertomuksia.Maija-Liisa Juntti / Yle

Arjessa tavarat ovat nöyriä palvelijoitamme. Ne auttavat meitä tekemään asioita. Muuton aikana tavaroista tulee jotain muuta. Sulloessamme kotiin hankittuja esineitä laatikkoihin joudumme miettimään suhdettamme niihin.

Muuttamisen helpoin vaihe lienee alussa, kun pakataan välttämättömyystavaroita, kuten arkiastioita. Haastavammaksi tavarameren kesyttäminen käy, kun pitäisi päättää, mitä vaikkapa lahjaksi saaduille esineille tapahtuu.

Lapin yliopiston tutkija Veera Kinnunen muutti viimeksi kolme vuotta sitten, kun hän aloitteli väitöskirjatutkimustaan. Aluksi sosiologian opiskelijaa kiinnosti kodin käsite. Hän halusi tietää, miten ihmiset tuntevat olevansa kotona, mitkä asiat siihen vaikuttavat. Väitöskirjavaiheessa nykykodin monet esineet alkoivat kiehtoa ja Kinnunen pani merkille, että tavarasta on tullut meille jollain tavalla ongelmallista.

Lapin yliopiston tutkija Veera Kinnunen tekee väitöskirjaa muuttamisesta ja suomalaisten suhteesta tavaroihin.
Miten me elämme tavaroidemme kanssa, Veera Kinnunen kysyy. Maija-Liisa Juntti / Yle

Sittemmin Kinnunen on käynyt läpi 400 sivua Suomen Kirjallisuuden Seuran muuttoja koskevan kirjoituskilpailun tekstejä. Lisäksi hän on analysoinut muuttopäiväkirjoja ja osallistunut muuttotalkoisiin. Suomalaiset varjelevat yksityisyyttään muuton aikana, eivätkä kotien ovet auenneet tutkijalle helposti.

– Suomessa on edelleen yleistä, että tavarat käydään läpi ja pakataan itse. Se on hedelmällinen maaperä tutkimukselle, Kinnunen sanoo.

Merkityksellisiä tavaroita on liikaa

Kinnusen mukaan on luonnollista, että ihmisillä on tunneside omiin tavaroihinsa. Kiinnostavampaa onkin, miten tavarasta luovutaan.

Usein muutossa tapahtuvan tavaran karsinnan taustalla painavat käytännön kysymykset, kuten tilan rajallisuus. Kun tavaroita on paljon, myös merkityksellisiä tavaroita on liikaa. Jostain on pakko karsia.

– Silloin nousee kysymys siitä, millä tavalla tavarasta on mahdollista luopua. Se ei välttämättä tarkoita roskiin tai edes kirpputorille viemistä.

Tärkeäksi kokemiaan tavaroita voi antaa kavereille säilytykseen, ikään kuin lainaksi. Kun omistajuudesta ei luovuta kokonaan, myöskään suhde tavaraan ei katkea.

– Tavaroiden annetaan viiletä, jolloin tunnesiteet katkeavat pikkuhiljaa. Kun esine on ollut tarpeeksi pitkään ullakolla tai vanhempien varastossa, se ei tunnu enää niin merkitykselliseltä.

Kinnunen peräänkuuluttaa myös vastuutamme kerran hankitusta tavarasta. Mitä jos vastuu ei loppuisikaan tunnesiteen päättymiseen, vaan olisimme joka tapauksessa vastuussa niistäkin tavaroista, joista päätämme luopua?

– Että mietittäisiin myös sitä materiaa itseään ja oltaisiin vastuussa sille.

Mustasukkainen karsii puolison menneisyyttä tavaroiden kautta.

Tavaroihin liittyvät tunteet ovat henkilökohtaisia. Lapsena askarreltu paperienkeli on ehkä merkityksellinen äidille tai tekijälle itselleen, mutta muut eivät luo siihen tunnesidettä. Samassa taloudessa asuvien mielipiteet esimerkiksi muistoesineiden tärkeydestä eroavat.

– Pariskunnan kohdalla rakennetaan samanaikaisesti yhteistä menneisyyttä tai karsitaan pois toiselta sellaista menneisyyttä, joka ei ole itsestä relevanttia tai kiinnostavaa.

Samalla rakennetaan yhteistä tulevaisuutta. Kuvaa siitä, mitä me olemme ja millaista elämää haluamme elää.

– Toisen menneisyyteen ja tavaroihin saattaa liittyä mustasukkaisuutta.

Mitä tehdä rumille perintökaluille?

Suomalaiset keräävät koteihinsa tavaroita, joilla on tarinoita. Tarinaa arvostetaan. Ongelma on, että tavaroita tarinoineen on niin paljon, ettei niitä kaikkia saada mahtumaan koteihin.

Astiat ovat esineitä, joihin liittyy Kinnusen mukaan usein paljon tunteita ja ne kulkevat perintönä suvussa. Osittain, koska ne on helppo sujauttaa kaapin perälle ja ottaa esiin tarvittaessa. Sitten on niitä tavaroita, joita on vaikea piilottaa, kuten vanhat huonekalut. Kinnunen on törmännyt tutkimusprosessin aikana usein tapauksiin, jossa ikääntynyt sukulainen haluaa tai joutuu luopumaan omista tärkeistä perintöesineistään.

Jos kukaan ei huoli tärkeää tavaraa, antaja tuntee helposti itsensäkin arvottomaksi ja kelpaamattomaksi.

– Voi olla, että kukaan ei huolikaan heidän tavaroitaan. Se on oikeastaan aika traagista. Se on heille todella suuri suru.

Kinnunen ei koe tarpeelliseksi, että perintöesineitä otettaisiin väkisin omaan kotiin, mutta lahjaa pitäisi osata arvostaa. Sillä, jos kukaan ei huoli tärkeää tavaraa, antaja tuntee helposti itsensäkin arvottomaksi ja kelpaamattomaksi.

– Olen ajatellut, että ei sen perijän tarvitse välttämättä olla sukulainen, vaan tärkeämpää olisi, että ne tulisivat arvoiseensa käyttöön jollekin ja tavaroita olisi mahdollista antaa pois tarinoineen.

Kinnunen on itse ratkaissut asian niin, että hän ottaa lahjan vastaan, kun sitä tarjotaan. Näin hän kokee kunnioittavansa henkilöä, joka haluaa antaa osan itseään tavaran muodossa.

– En kuitenkaan välttämättä laita lahjaa kotonani kunniapaikalle, vaan ajattelen, että tärkeintä on se lahjan antamisen hetki. Ja se, että ajattelee tavarakohtaisesti, mitä sille esineelle tapahtuu vastaanottamisen jälkeen.

Kinnusen mukaan olisi tärkeää tunnistaa, että esineen antamisessa on kyse yksittäistä tavaraa merkityksellisemmästä asiasta.

Jätesäkkipaniikki iskee muuton loppuvaiheessa

Muutossa seuraa aina vaihe, jossa esillä ovat enää epämääräiset tavarat. Tässä kohtaa moni turvautuu mustaan jätesäkkiin.

– Riippumatta siitä, kuinka tarkka muuten on omassa lajittelussaan, niin yleensä se viimeinen paniikkikohta muutossa näyttäisi olevan sellainen, että tavara lähtee aikalailla miettimättä roskiin.

Merkillistä on myös, että tärkeältä tuntunut esine voi lattialla irraallaan lojuessa tuntuakin äkkiä turhalta.

– Tavarat ikään kuin menettävät arvoaan, kun ne eivät ole enää osa kokonaisuutta.

Kodin tavaroiden karsimisesta on tullut muodikasta esimerkiksi KonMari-ilmiön myötä. Siinä kodista pyritään tekemään paikka, jossa on vain merkityksellisiä ja iloa tuottavia esineitä.

– Konmari-ilmiö, Sata tavaraa tai Tavara päivässä, jossa pitäisi luopua joka päivä ainakin yhdestä esineestä, ovat olleet kiinnostavia ilmiöitä tutkimustyöni aikana, Kinnunen kertoo.

Mikä tekee suomalaiselle kodin?

Uuteen kotiin asettuminen on Kinnusen mukaan tekoja. Kotia tehdään omaksi erilaisilla asettumisen käytännöillä.

– Aika monelle on tärkeää, että uusi koti siivotaan, vaikka se olisi jo siivottu.

Omalla pesuaineella tehdään omaa tuoksua.

– Yksi haastateltava sanoi, että hän on kotona sitten, kun hän ei enää haista omaa kotiaan.