Fantasia sekoittuu keskiaikaan – tarinat viehättävät roolipelaajia

Klassiset fantasiakirjat ovat edesauttaneet roolipelien synnyssä. Pelaajien innostus synnytti kokonaisen kulttuurin, jota Oulussa vaalivat sadat ihmiset.

ilmiöt
Pieniä fantasiapelihahmoja rivissä pöydällä.
Figuurien maalaus on roolipeliharrastajien mieleen.Tuukka Myllymäki / Yle

Ensimmäiset roolipelit syntyivät 70-luvun puolivälissä. Tuolloin J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ja teoksesta piirretyt kartat toimivat inspiraation lähteinä roolipelien tekijöille. Keskiaikamaiseen maailmaan lisäyksenä tulivat mukaan velhot ja tarustojen mukaisesti lohikäärmeet. Peleissä taikuuden ja mielikuvitushahmojen kuten örkkien ja lohikäärmeiden mukana olo on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus.

– Aluksi roolipelit sijoittuivat keskiaikaan, johon on yleensä lisätty magiaa mukaan, kertoo yrittäjä Tuomo Mattila.

Suomessa roolipelaaminen alkoi samoihin aikoihin kuin muuallakin maailmassa. Peli-innostus kulkeutui vaihto-opiskelijoiden mukana. Suomalaisten suunnittelemia roolipelejä alkoi ilmestyä 80-luvun puolivälissä. Pelit olivat aluksi pelikirjan ja noppien varassa.

Pelikirjasta ja nopista kohti miniatyyreja

Mattilan arvion mukaan Oulussa on jopa satoja figuuri- eli miniatyyripelien harrastajia, jotka ovat enemmän tai vähemmän aktiivisia.

– Harrastajat ovat vielä eri tyyppisiin ja aikakausiin pohjautuviin peleihin hajaantuneina.

Pelinoppa roolipelikorttipinojen keskellä.
J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta on innostanut roolipelien kehittäjiä.Tuukka Myllymäki / Yle

Figuurit ovat kasattava ja maalattava itse. Mattila toteaa rakennusvaiheen olevankin miltei kaikkien pelaajien mieleen. Harrastuksen kenties suosituin osa-alue on maalaaminen. Warhammer-pelisarjassa figuurit ovat parista sentistä yli 30-senttisiin. Pelisarja on sekoitus futuristista ja keskiaikaa.

– Se saa hetkeksi irtautumaan arjesta. Stressitaso laskee, kun pääsee maalaamaan.

Pelaaminen on sosiaalinen tapahtuma maalaamisen ohessa, toteaa Mattila. Pelitapahtumia järjestetään ympäri Suomea. Myös Mattilan liikkeessä pidetään usein peli-iltoja, joissa pelaajat ovat yleensä hiukan yli kolmekymppisiä miehiä. Pelaajia kuitenkin on kaikenikäisiä.

Fantasia kiehtoo naisia

Pelimies-kaupan myyjä Niko Miettinen kertoo keskiaikaan pohjaavan fantasian olevan aina suosittua. Pelaajat ottavat innolla vastaan uuden tai jatko-osan saavan pelisarjan lähes poikkeuksetta.

Ja onhan se nyt vaan siistiä tuhota isoja lohikäärmeitä ja monstereita!

Niko Miettinen

Realismiin perustuvat pelit ovat vähemmistönä keskiaikaisessa tarjonnassa. Realismi myy paremmin nykyaikaisissa sotapeleissä, jotka kasvattavat suosiotaan pitäen kärkipaikkaa valtavirran myyntihitteinä.

– Ehkä ihmiset hakevat fantasiamaailmasta vastapainoa valtavirran peleihin. Sieltä löytyy niin erilaisia hahmoja tähän päivään verrattuna, että sinne voi uppoutua paremmin, Miettinen toteaa.

Pelien tavallisena lähtökohtana on selviytyä miekka ja kilpi aseina. Sellaisia harrastavat useimmin lähellä kolmeakymmentä ikävuotta olevat miehet. Fantasiapelien ostajat ovat lähempänä keski-ikää kuin teinivuosia.

Miettinen mainitsee myös naisten valitsevan pelinsä useasti fantasian parista, ei niinkään valtavirran hyllyltä. Tähän syyksi Miettinen arvelee pelien pitävän pelaajansa otteessaan tarinankerronnan ja upean visuaalisuutensa vuoksi.

– Ja onhan se nyt vaan siistiä tuhota isoja lohikäärmeitä ja monstereita!