1. yle.fi
  2. Uutiset

Neljä tamperelaista kansanedustajaa vetoaa: Ratikan rakentamisesta päätös ensi viikolla

Tamperelaiset kansanedustajat ja kaupunginvaltuutetut Sanna Marin, Satu Hassi ja Olli-Poika Parviainen sekä Anna Kontula katsovat, että raitiotie on koko Tampereen seudun etu ja siitä on päätettävä nyt.

Kotimaan uutiset
Ratikka Keskustorilla - havainnekuva
Transtech

Tamperelaiset kansanedustajat ja kaupunginvaltuutetut Sanna Marin (sd.), Satu Hassi ja Olli-Poika Parviainen (vihr.) sekä Anna Kontula (vas.) vetoavat Tampereen kaupunginvaltuustoon, jotta se päättäisi maanantaina 24. lokakuuta puoltaa raitiotien rakentamisen aloittamista.

Vetoomuksen allekirjoittaneiden kansanedustajien mielestä se on koko kaupunkiseudun etu. Selvitysten mukaan ratikka-hankkeen taloudelliset hyödyt ovat lähes kaksinkertaiset sen kustannuksiin verrattuna.

Marin, Hassi, Parviainen ja Kontula katsovat, että arjen liikkumista helpottavien hyötyjen lisäksi raitiotie tuottaa selkeitä hyötyjä myös esimerkiksi alueen elinkeinoelämälle ja yrittäjille.

Kansanedustajat sitoutuvat osaltaan myös edistämään sitä, että raitiotien valtionrahoitus saadaan vastaamaan hankkeen tarkentunutta kustannusarviota.

Lue seuraavaksi