Poliisi tutkii Adhamin toimia – varainkeruu esiselvittelyssä, väitetty loukkaantuminen ei

Keskusrikospoliisin mukaan ainakin osa lahjoittajista on kokenut, etteivät varat ole menneet sinne, minne ne on tarkoitettu.

Syyria
Mies raunioiden edustalla.
Rami Adham vanhassa kotikaupungissaan Aleppossa. Taustalla raivataan pommitusten jälkiä.Ahmed Halabi

Keskusrikospoliisi on käynnistänyt esiselvittelyn lelusalakuljettajana tunnetun Rami Adhamin toiminnasta. Poliisi selvittelee, onko Adhamin nettikirjoittelussa kysymys vihapuheesta ja toisaalta selvittelyn alla on myös varainkeruu Syyriaan.

Poliisin mukaan osa varoja lahjoittaneista epäilee, etteivät lahjoitusvarat ole menneet luvattuun tarkoitukseen. Adham on kiistänyt syytökset.

– Tässä on kysymys esiselvittelystä sen osalta, että onko tässä kysymys esimerkiksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan eli vihapuhekirjoittelusta, rikosylikomisario Tero Haapala keskusrikospoliisista kertoo Ylelle.

– Toisena on tullut esille se, että Adham on toiminut yhteisössä, joka on kerännyt varoja vietäväksi muun muassa Syyriaan. Nyt ainakin osa varoja lahjoittaneista henkilöistä on kokenut, että varat eivät ole menneet, mihin he ovat tarkoittaneet tai halunneet. Tai ainakin tällainen epäily heillä on. Tältä osin tässä voi olla kysymys rahankeräysrikoksesta.

Haapalan mukaan kysymys on muutamista kymmenistä tuhansista euroista. Adhamin asian esiselvittely kestää muutaman päivän, minkä jälkeen poliisi päättää, käynnistetäänkö asiassa varsinainen esitutkinta. Poliisi ei ole vielä kuullut Adhamia selvittelyn tiimoilta, eikä Haapalan mukaan muutenkaan ole vielä viestitellyt Adhamin kanssa tästä asiasta. Tämän tarkemmin Haapala ei kerro poliisin esiselvittelysuunnitelmista Adhamin suuntaan.

– Tietoja tässä nyt vain pikaisesti kerätään ja sitten katsotaan, onko niiden perusteella syytä epäillä rikosta.

Loukkaantuminen ei kiinnosta

Adhamin väitetty loukkaantuminen ei poliisia kiinnosta ainakaan tässä vaiheessa. Helsingin Sanomat kertoi aamulla, että Rami Adham valehteli loukkaantumisestaan Syyriassa saadakseen mediahuomiota, ja sitä kautta suomalaiset lahjoittamaan lisää rahaa Syyrian orvoille.

– Se on ehkä enemmän eettisesti tai moraalisesti arveluttavaa toimintaa, jos näin on kuin väitetään, että hän olisi siellä loukkaantunut. Sinällään se ei ole meidän selvityksen kärjen kohteena tällä hetkellä, Haapala kertoo.

Adhamin tekemisten esiselvittelystä kertoi ensin MTV:n uutiset (siirryt toiseen palveluun).