Tervemenoa trollit, minulla ei ole aikaa teille!

Kirjeenvaihtajan työ on niin kiireistä, ettei trollimaailman asioihin voi keskittyä, kirjoittaa Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Kerstin Kronvall.

Yle maailmalla: Moskova
Privet! Kerstin Kronvall
Yle

Viimeksi kuluneiden viikkojen aikana olen keskustellut usein trolleista kollegojen, tutkijoiden ja ystävien kanssa. Ilmiö on kaikille epämiellyttävän tuttu ja monelle pelottavakin.

Vaikuttaa siltä, että trollausta tapahtuu verkossa kaikkialla, missä mielipiteitä vaihdetaan. Kasvokkain varsinaista trollausta ei juuri tapahdu, osin siksi, että trollaajat haluavat pysyä nimettöminä.

Jotkut teemat vetävät puoleensa enemmän trolleja kuin toiset. Ja Venäjä on trollien herkkua.

Trollit levittävät väärää tietoa ja pyrkivät sekoittamaan keskustelua. Ne voivat myös olla uhkaavia.

Näissä puuhissa trollit eivät tosin ole yksin. On paljon ihmisiä, jotka pyrkivät eri tavoin vaikuttamaan toimittajan työhön. Sitä yrittävät myös jotkin viralliset tahot ja poliitikot.

Joillakin ihmisillä taitaa olla todella paljon luppoaikaa, jota he sitten käyttävät kirjoittamalla toimittajille puuduttavan pitkiä viestejä.

Olen miettinyt, miten vaikutusyrityksiin pitäisi suhtautua. Pitääkö esimerkiksi ilmoittaa kaikki uhkaukset poliisille? Tai kertoa julkisesti törkyviesteistä ja yksityiselämään tunkeutumisesta?

Ajattelen asiaa ajankäytön kannalta. Työtä on paljon, enkä halua käyttää aikaani turhiin toimiin.

Siksi jätän huomioimatta ylipitkät jaarittelevat sähköpostit, en reagoi herjoihin enkä ryhdy keskusteluihin nimettömien kanssa. Virtuaalimaailman aavat, asiattomat keskustelumeret saavat velloa ilman minua. Uhkauksista ilmoitan viranomaisille, samoin tosielämän häiriköistä.

Kirjeenvaihtajan päivät täyttyvät uutistilanteen seuraamisesta, tiedonhausta, juttuvalmisteluista, haastatteluista, tietojen tarkistamisesta ja juttujen editoinnista. Ylessä juttuja tehdään televisioon, radioon ja verkkoon, ja lisäksi pyrimme olemaan läsnä sosiaalisessa mediassa. Tähän kaikkeen menee aikaa.

Vaikka olen nopea, en milloinkaan ehdi tehdä kaikkea sitä, mitä haluaisin. Pöydälläni on paljon lukemattomia lehtiä ja kirjoja ja muistivihossani pitkät juttuidealistat.

Välillä tuntuu samalta kuin kauan sitten, kun menin ensimmäistä kertaa käymään Helsingin Kansallisarkistossa: katselin ympärilleni ja tajusin, etten koskaan ehtisi tutustua kaikkeen itseäni kiinnostavaan materiaaliin. Lähdin pois, koska tuntui turhalta edes yrittää.

Työni sen sijaan ei tunnu lainkaan turhalta, vaan tärkeältä. Haluan paneutua asioihin ja välittää monipuolista ja mielenkiintoista tietoa. Ja mitä tärkeintä: tietoa, joka perustuu faktoihin.

Faktojen tarkistamiseen kuluu Venäjällä paljon aikaa. Täällä viranomaisten ei tarvitse kertoa toimittajille edes taustatietoja. Viime aikoina ilmapiiri on sitä paitsi kiristynyt, ja vähäisinkin kysymys pitää esittää kirjallisena. Viranomaiset viittaavat oikeuteensa vastata seitsemän päivän sisällä, ja siinä sitten odotellaan samalla, kun uutisen olisi pitänyt olla jo julkaistu.

Näissä tilanteissa auttaa laaja kontaktiverkosto, jonka kautta voi tarkistaa asioita.

Trollien ja muiden kriitikoiden taholta kuulee usein väitteitä, että Yle käyttäisi vain joitakin tiettyjä lähteitä. Välillä jopa väitetään, että emme käytä venäläisiä lähteitä lainkaan.

Sellaiset väitteet ovat pöyristyttäviä. Käytän päivittäin kymmeniä venäläisiä lähteitä ja keskustelen erilaisia aloja ja näkemyksiä edustavien ihmisten kanssa venäjäksi.

Meitä Venäjällä työskenteleviä toimittajia haukutaan usein russofobeiksi. Se on sekä huvittavaa että harmillista. Me Venäjällä asuvat ja työskentelevät pidämme kenties enemmän Venäjästä ja venäläisistä kuin ne, jotka eivät toimi täällä.

*Jos alkaisin käyttää aikaani *kaikkien trolliväitteiden tarkistamiseen tai nimettömiin herjojen kiistämiseen, en ehtisi tehdä perustyötäni. Se olisi trollien voitto journalistisesta työstä.

Asiallinen keskustelu on aivan eri asia, se on avartavaa ja antoisaa. Siihen olen valmis aina, kun ehdin.