"Silmälaseista on tullut asuste" – joka kymmenes huononäköisistä hankkii vähintään neljät lasit

Suomalainen maksaa silmälaseista keskimäärin 377 euroa.

terveys
Silmälaseja esillä liikkeessä.
Yle

Alle puolet silmälasien käyttäjistä tyytyy enää yksiin rilleihin. Viime vuosina suomalaisten päivittäisessä käytössä olevien silmälasien määrä on lisääntynyt. Keskimäärin käytetään rinnakkain kaksia laseja. Joka kymmenennellä niitä on jatkuvassa käytössä jopa neljät tai useammat. Naiset omistavat silmälaseja hiukan miehiä enemmän.

– Kasvavassa määrin on kyse siitä, että silmälaseista on tullut asuste, toimitusjohtaja Panu Tast Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:stä sanoo.

Osittain useiden silmälasien hankkiminen johtuu siitä, että niitä hankitaan eri tarkoituksiin. Niitä tarvitsee esimerkiksi moniteholinssejä käyttävä ikääntyvä väestö.

– Kun haluaa lukea romaania tai katsoa telkkaria, se on mukavampaa siihen erikseen suunnitelluilla laseilla, Panu Tast toteaa.

Tiedot käyvät ilmi Taloustutkimuksen toteuttamasta tutkimuksesta, johon haastateltiin syyskuussa yli tuhatta 15–79-vuotiasta suomalaista.

Harva ostaa silmälasinsa verkkokaupasta

Silmälaseihin kulutettu rahamäärä on parissa vuodessa hieman noussut. Keskimäärin suomalainen maksaa silmälaseista 377 euroa. Tämän verran rahaa käytettiin yhdellä ostokerralla, ja pakettiin saattoi kuulua yhdet tai useammat lasit.

Yleisimmin lasit hankitaan optikkoliikkeestä Suomesta. Nettikauppa kasvaa nopeasti, mutta vain alle prosentti vastaajista oli viimeksi lasit hankkiessaan ostanut ne verkkokaupasta. Piilolaseja sen sijaan ostetaan usein myös verkon kautta.

– Silmälasien verkkokaupan esteenä ovat toistaiseksi aika usein tekniset syyt. Yksiteholasien ostaminen verkosta on kohtuullisen helppoa, mutta kun mennään vaativampiin ratkaisuihin, tulee usein ongelmia, Panu Tast toteaa.

Näöntarkastuksessa suomalaiset käyvät selvästi useammin optikolla kuin silmälääkärillä. Silmälääkärin vastaanotolle mennään usein optikon kehotuksesta.

Näöntarkastus.
AOP

Lasien jatkuva käyttö vähentynyt

Silmälaseja käytetään yhä enemmän silloin tällöin. Jatkuva käyttö on samalla vähentynyt. Taustalla ovat väestön ikääntyminen ja silmäkirurgia.

– Kun väestö ikääntyy, tulee lisää lukulasikäyttöä, jolla silmälasien käyttö usein alkaa. Meillä alkaa olla ikääntyvää väestöä, joka käy tyypillisesti kaihikirurgiassa jossain vaiheessa. Jos silmälaseja on käytetty jatkuvasti, operaation jälkeen silmälaseja käytetään tyypillisesti joissakin tilanteissa ja jollakin etäisyydellä.

Nuoremmilla jatkuvaa lasien käyttöä on puolestaan vähentänyt silmän taittovirheiden kirurginen korjaaminen.

Laseja käyttää 70 prosenttia suomalaisista

Lähes seitsemän kymmenestä suomalaisesta käyttää silmälaseja joko jatkuvasti tai silloin tällöin. Yli 70-vuotiaista laseja käyttävät lähes kaikki.

Piilolaseja suomalaisilla on muihin Euroopan maihin verrattuna todella vähän. Niiden käyttäjien määrä on lisääntynyt, mutta silti piilolaseja käytti säännöllisesti tai esimerkiksi juhlissa tai urheillessa vain viisi sadasta vastaajasta. Varsinkin monitehopiilolinssien käyttö on Suomessa erittäin vähäistä.