yle.fi-etusivu

Anttilan rauniot vain jäävuoren huippu – tyhjää liiketilaa Helsingin seudulla jo kolmen olympiastadionin verran

Pääkaupunkiseudulle on valmistumassa satoja tuhansia neliömetrejä uutta liiketilaa. Samaan aikaan vanhoja tiloja on tyhjillään.

kiinteistöt
Anttilan tyhjä kiinteistö Kamppissa
Kampin pohjakerroksessa sijaitseva entinen Anttilan tila on kerännyt paljon yhteydenottoja yrittäjiltä.Antti Kolppo / Yle

Kampin kauppakeskuksesta vapautui liiketila yllättäen Anttilan suljettua ovet syyskuussa. Hyvällä sijainnilla oleva myyntipaikka houkutteli nopeasti lukuisia kyselyjä uusilta toimijoilta.

Kaikki tyhjäksi jäävät neliöt eivät kuitenkaan tee näin nopeasti kauppaansa.

Kiinteistöjen vajaakäyttöä seuraavan Catella Oy:n mukaan pääkaupunkiseudulla oli kesä-heinäkuun vaihteessa tyhjää liiketilaa noin 145 000 neliömetriä. Luku vastaa lähes kolmen olympiastadionin suuruista alaa.

Eniten tyhjänä olevaa tilaa löytyy Vantaalta, jossa tilakannasta yli viisi prosenttia on tyhjillään.

– Tyhjän liiketilan määrä on hiljakseen kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana. Käyttöasteet ovat kuitenkin vielä varsin hyvällä tasolla, joten nykytilanne ei ole kovin huolestuttava, sanoo toimitusjohtaja Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy:stä.

Anttilan konkurssi jätti useita myymälöitä tyhjilleen. Esimerkiksi pelkästään Helsingin keskustassa oli kolme isoa Anttila-tavarataloa hyvillä paikoilla. Kalevan mukaan tämä ei silti juurikaan nosta tyhjänä olevan liiketilan kokonaismäärää pääkaupunkiseudulla.

– Tässä puhutaan muutaman kymmenen tuhannen neliön tiloista, joista osa varmaankin löytää käyttäjät kohtuullisen helposti, Kaleva ennakoi.

Pienemmillä paikkakunnilla tilanne voi olla toinen. Isojen tavaratalojen yllättävä tyhjentyminen saattaa näkyä hetkellisenä piikkinä.

Tulossa satoja tuhansia neliöitä uutta liiketilaa

Vaikka liiketilaa on vapaana yllin kyllin, se sijaitsee väärässä paikassa tai ei mukaudu nyky-yrittäjien tarpeisiin. Uutta rakennetaankin nyt kovalla vauhdilla, vaikka sen tarve ei kasva samaa tahtia.

Kaleva laskee, että tämän vuoden aikana on jo valmistunut useita kymmeniä tuhansia neliöitä ja parhaillaan on rakenteilla noin 150 000 neliömetriä.

Tarkoittaa todella merkittävää kasvua kohtalaisen lyhyen aikavälin sisällä

Hanna Kaleva

– Tämän lisäksi noin 200 000 neliötä on kohtuullisella varmuudella lähdössä liikkeelle lähiaikoina. Tämä tarkoittaa todella merkittävää kasvua kohtalaisen lyhyen aikavälin sisällä, hän sanoo.

Uusien kauppapaikkojen rakentaminen keskittyy erityisesti raideliikenteen asemien ympäristöihin. Esimerkiksi Helsingin Kalasatamaan nouseva kauppakeskus REDI ja Pasilaan rakennettava Tripla ovat molemmat merkittävien raideyhteyksien varrella.

– Tällaiset isot keskukset pystyvät houkuttelemaan kuluttajia muun muassa monipuolisella tarjonnalla. Ostosten lomassa halutaan samalla käynnillä syödä ravintoloissa, istua kahviloissa ja käydä esimerkiksi kirjastossa, Kaleva arvioi.

Syrjemmällä olevat liiketilat, jotka eivät pysty tarjoamaan vastaavia palveluita ovat jatkossa heikommassa asemassa ja jäävät helposti tyhjilleen.

Osa Anttilan tiloista ei ole kauaa tyhjillään

Joukkoliikenneyhteydet olivat yksi valttikortti myös Kampissa sijaitsevan entisen Anttilan uudelleen vuokraamisessa.

Hanna Rauhala
Hanna Rauhalan mukaan Anttilan entiset tilat sijaitsevat Kampissa erittäin vilkkaalla paikalla. Antti Kolppo / Yle

– Sisäänkäynti metroon on aivan tuossa vieressä, minkä vuoksi nyt vapaana oleva tila sijaitsee hyvinkin vilkkaalla paikalla. Neuvottelut tulevasta käyttäjästä ovat jo varsin pitkällä, kertoo Kampin kauppakeskuksen vuokrauksesta vastaava Hanna Rauhala.

Kampissa sijainneen Anttilan alakerta kuuluu Kampin kauppakeskukseen ja yläkerros Ilmarisen omistamaan kiinteistöön. Myös Ilmariselta kerrotaan, että paikalle on tulijoita ja neuvotteluita uudesta toimijasta käydään parhaillaan.

Jumbon kauppakeskuksessa Vantaalla Anttilan paikalle on ollut jo tulijoita, vaikka tila on edelleen konkurssipesän käytössä.

– Kiinnostusta on ollut ja neuvotteluita käydään. Tarvittaessa iso 3 000 neliön tila voidaan pilkkoa pienempiin, mutta meidän toiveena olisi saada koko tila yhdelle käyttäjälle, sanoo kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro.

Myös Tokmanni halajaa Anttiloiden tilalle, mutta ei vielä tarkenna mistä liiketiloista pääkaupunkiseudulla voisi olla kyse.