Kansallispuvusta saa vaikka kännykkäpussin – 4 vinkkiä puvun arkikäyttöön

Kansallispuvut jäävät helposti kaapin perälle tai harvojen sukujuhlien väriläiskäksi. Pukuja voi kuitenkin hyödyntää osana muuta pukeutumista.

kansallispuvut
Leena-Kaisa Kivioja ja Eeva Koivula käyttävät kansallispuvusta toisinaan vain osio, ei koko pukua.
Etelä-Kymenlaakson Kalevalaisiin Naisiin kuuluvat Leena-Kaisa Kivioja ja Eeva Koivula käyttävät kansallispuvusta toisinaan vain osia, ei koko pukua. Esimerkiksi Kiviojalla on kuvassa yllään kansallispuvusta vain Ylä-Savon hame.Antti Ojala / Yle

Kansallispukuja näkee nykypäivänä lähinnä harrasteryhmissä tai perhejuhlissa. Kansallispukujen irto-osia saa kuitenkin hyödyntää yhä vapaammin. Populaarikulttuurissa osien käyttö tai modernisointi onkin yleistynyt. Esimerkkeinä toimivat Lauri Tähkä ja Duudsonit.

Jos puku lojuu käyttämättömänä kaapin perällä ja siitä haluaa saada enemmän irti, seuraavilla vinkeillä asukokonaisuutta voi piristää perinteitä kunnioittaen. Asiantuntijoiden ja harrastajien neuvoja jaettiin viikonloppuna järjestetyssä kansallispukutapahtumassa Kotkassa.

– Periaatteena on, että kaikki pukuun kuuluvat osat ovat oikeaoppisesti kohdallaan eikä pukuja saa keskenään sekoittaa. Tietenkin täytyy muistaa, että kyse on suomalaisesta perinteestä ja käsityöstä. Halveeraamaan sitä ei voi lähteä, sanoo Etelä-Kymenlaakson Kalevalaisten Naisten puheenjohtaja Eeva Koivula.

Pukuja ei saa keskenään sekoittaa, mutta irto-osia voi vapaammin käyttää.

Eeva Koivula

1. Kansallispuvun tasku kännykkäpussina

Eri alueiden kansallispuvuissa on omanlaiset taskunsa, jotka kuuluvat yleensä osana hameiden varustusta. Pussukka kiinnitetään normaalisti koristeellisella nauhalla vyötärölle.

– Myös nauhassa saattaa olla yksityiskohtia, kuten peilejä tai metallista tehtyjä koukkuja, mihin tasku laitetaan roikkumaan.

1800-luvulla emännät käyttivät taskua arvotavaroidensa säilytykseen. Nykyään monella kulkee taskussa useiden satojen eurojen arvoisia älypuhelimia. Arvotavaralle suunniteltu perinnepussukka palvelisi yhä nykyään käyttäjiään, pienin huomioin.

– Suurin osa taskuista on hieman kännykkää pienempiä. Niihin mahtuvat esimerkiksi auton avaimet. Mutta isompiakin taskuja löytyy, kuten Porvoon seudun puvusta.

Kansallispuvun tasku soveltuu nykypäivänä vaikka kännykän säilytykseen.
Kansallispuvun tasku soveltuu nykypäivänä vaikka kännykän säilytykseen.Antti Ojala / Yle

Mikäli päällyshameen taskuun ei kännykkä sopisikaan, alushameisiin on perinteisesti kuulunut myös oma taskunsa. Sitäkin voi käyttää samaan tarkoitukseen.

Välillä tulee laitettua ihan mustien farkkujen tai mustan paidan kaverina kansallispuvun liivi.

Sari Taponen

2. Pukukokonaisuudesta irroitettu hame tai liivi

Kansallispuvun hametta ei tarvitse käyttää orjallisesti vain pukukokonaisuutena, vaan hame toimii myös itsenäisesti.

– Se on talvella lämmin, kivannäköinen ja hauska, kuvailee Koivula.

Hameen lisäksi kansallispuvun osia voi myös tuunata vaikkapa mekoksi. Esimerkiksi Hausjärveltä Kotkaan saapuneella Sari Taposella oli yllään Alavuden naisten kansallispuvun hamekankaasta tehty mekko, johon on käytetty sarafaanin kaavaa.

Sari Taposella on yllään karjalaisen sarafaanin kaavasta tehty uusiomekko.
Sari Taposella on yllään karjalaisen sarafaanin kaavasta tehty uusiomekko.Antti Ojala / Yle

Hän käyttää mekkoa melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Myös kansallispuvun liivejä voi hyödyntää arjessa.

– Välillä tulee laitettua ihan mustien farkkujen tai mustan paidan kaverina kansallispuvun liivi. Se on huoleton, näyttävä ja värikäs piriste arkipukeutumiseen.

Kansallispuvun liivi on huoleton, näyttävä ja värikäs piriste arkipukeutumiseen.

Sari Taponen

3. Koristeelliset liivit naisille ja miehille

Liiveistä voi löytyä erikoisia leikkauksia. Niissä saattaa olla edessä koristeelliset napit tai kangas itsessään on leikattua tai ommeltu erikoisella tavalla.

– Liivien hauskuus löytyy niiden takaa. Aika monessa on ristiselän päällä jotain erikoista, kuten körttejä tai koristeita, sanoo Eeva Koivula.

– Liivejä voi hyvin laittaa vaikka farkkujen tai kesähameen kanssa. Asukokonaisuuteen kuuluvaa valkoista paitaa ei ole pakko laittaa.

Hartuushameen eli liivihameen kohdalla tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä hametta ja liiviä ei voi irroittaa toisistaan.

– Kukaan ei kuitenkaan kiellä käyttämästä puseroa päällä siinä kohdin.

Miesten osalta liivit ja päällystakit olisivat Koivulan mukaan helposti sovellettavissa arkikäyttöön. Erilaista leikkausta ja koristelua sisältävät kansallispukujen puserot voisivat pukea useammin myös nykymiestä.

Teemu Taposen yllä onkin Valkealan kansallispuvun liivi, joka on osa Tuunaa mun perinne -henkeä. Siinä käytetään vain osaa kansallispuvusta tai pukumateriaalista valmistettua vaatetta.

Teemu Taposella on yllään Valkealan kansallispukuun kuuluva liivi ja Länsi-Suomalaisen puvun hattu.
Teemu Taposella on yllään Valkealan kansallispukuun kuuluva liivi ja Länsi-Suomalaisen puvun hattu.Antti Ojala / Yle

4. Kengät ja korut

Karjalaisten kansallis- ja kansanpukujen jalkineet, supikkaat, ovat mukavat jaloissa jos ne ovat ehtineet muotoutua hyvin.

– Tanhukenkiä voi hyvin käyttää vaikka arkenakin.

Eri pukuihin kuuluu myös erilaisia koruja. Karjalaisten pukujen paljinsoljet tai pohjalaisten helysoljet voisivat Koivulan mukaan toimia missä vain.

– Vaikkapa takinpielessä ne ovat hyvin komeita.

Myös isommat levyriipukset ovat hänen mukaansa näyttäviä koruja. Ne tosin toimivat arkea paremmin juhlissa.

Myös esimerkiksi Kalevala-korut osoittavat, että koristautumisessa kiinnostusta perinteisiin löytyy vielä nykyaikanakin.

Tanhukenkiä voi hyvin käyttää vaikka arkenakin.

Eeva Koivula

Saamelaispuvut elävää perinnettä

Kansallispukujen käytössä on omat esteensä, eikä eri pukujen osia saa sekoittaa keskenään. Irrallisiin ja oikeaoppisesti käytettyihin kansallispuvun osiin ollaan kuitenkin Koivulan mukaan jo pikku hiljaa tottumassa.

– Variointia ollaan hieman jo sallimassa.

Kansallispukujen häpäisyistä on myös esimerkkejä. Saamelaisten kansallispukujen halvat kopiot ovat herättäneet ansaitusti soraääniä pukujen vääränlaisesta käytöstä. Koivula ymmärtää heitä täysin.

– Saamelaispukujen käytössä kyse on elävästä perinteestä, he käyttävät niitä edelleen koko ajan. Se on osa heidän identiteettiään.

Saamelaiset tunnistavatkin esimerkiksi kansallispuvun koristeista, miltä paikkakunnalta kukin tulee.