1. yle.fi
  2. Uutiset

Egyptin oikeus vahvisti 20 vuoden vankilatuomion ex-presidentti Mursille

Entinen presidentti Mohamed Mursi on jo aiemmin tuomittu sekä kuolemaan että elinkautiseen vankeuteen, mutta tuomioista on voinut valittaa.

Egypti
Egyptin syrjäytetty presidentti Muhammad Mursi elehti kameroille vakoiluoikeudenkäynnissä Kairossa lauantaina.
Egyptin syrjäytetty presidentti Muhammad Mursi elehti kameroille vakoiluoikeudenkäynnissä Kairossa kesäkuussa.Mohamed Hossam / EPA

Egyptissä oikeusistuin on vahvistanut 20 vuoden vankeustuomion entiselle presidentille Mohamed Mursille. Kyseessä on ensimmäinen Mursin lopullisista tuomioista.

Tuomio koskee väkivaltaisuuksia, jotka johtivat mielenosoittajien kuolemiin 2012. Myös kahdeksan muun samasta välikohtauksesta tuomitun tuomiot pidettiin ennallaan 20 vankeusvuodessa.

Mursi on tuomittu jo myös valtionsalaisuuksien vuotamisesta Qatarille, palestiinalaisten Hamas-järjestön kanssa juonittelemisesta sekä vankilapaon järjestelemisestä 2011 kansannousun aikaan.

Hänet on jo aiemmin tuomittu sekä kuolemaan että elinkautiseen vankeuteen, mutta tuomioista on voinut valittaa.

Ainakin YK, Yhdysvallat, EU, Turkki ja ihmisoikeusjärjestöt ovat aiemmin ilmaisseet huolensa Egyptin oikeusjärjestelmän tilasta Mursin kuolemantuomion jälkeen. Yhdysvallat on kutsunut tuomiota poliittiseksi.

Mursi oli Egyptin ensimmäinen demokraattisesti valittu presidentti. Hänet äänestettiin presidentiksi Egyptin kansannousun ja Hosni Mubarakin syrjäyttämisen jälkeen 2012, kun Muslimiveljeskunnan toiminta laillistettiin jälleen Egyptissä.

Muslimiveljeskuntaa vastaan osoittiin kuitenkin mieltä, ja armeija kaappasi vallan Egyptissä mielenosoitusten jälkeen kesäkuussa 2013. Tuon jälkeen Egyptiä on johtanut kenraali Abdel Fattah el-Sisi.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi