Trumpin tukijoiden vertaus Al Goreen ei toimi: Vuonna 2000 ei syytetty vaalivilpistä

Republikaanien ehdokas Donald Trump sanoi viimeisessä tv:n vaaliväittelyssä, että hän ei välttämättä tunnusta vaalitulosta.

USA:n presidentinvaali
Donald Trump ja Al Gore -kuvakollaasi
Donald Trump ja Al GoreAndrew Gombert / EPA, Robin Van Lonkhuijsen / EPA

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump hätkähdytti tällä viikolla sanomalla, että hän ei välttämättä tunnusta presidentinvaalien tulosta. Lisäksi Trump on kampanjatilaisuuksissaan vihjaillut, että vaalituloksia olisi peukaloitu ennalta.

Etenkin demokraatit ovat kritisoineet Trumpin puheita siitä, että ne nakertavat kansalaisten luottamusta demokratiaan.

Trumpin tukijat ovat vedonneet siihen, että demokraattien Al Gorekaan ei hyväksynyt George W. Bushin vaalivoittoa vuonna 2000. Vertaus on epäonnistunut. Gore ei väittänyt, että vaaleissa olisi tapahtunut vilppiä, vaan kyse oli siitä, että tilanne oli erittäin tiukka ja ääntenlaskennassa oli ongelmia.

Mitä Trump sanoi?

Trumpilta kysyttiin keskiviikkona viimeisessä vaaliväittelyssä, lupaako hän tunnustaa presidentinvaalien tuloksen.

– Katsotaan sitä aikanaan, Trump sanoi.

Juontajan jatkokysymykseen Trump vastasi:

– Kerron teille, kun sen aika on. Pidän teitä jännityksessä.

Vielä viime kuussa ensimmäisessä vaaliväittelyssä Trump vastasi samaan kysymykseen toisin. Silloin hän sanoi:

– Jos hän [Hillary Clinton] voittaa, tuen häntä ehdottomasti.

Mitä Trumpin puolustajat sanoivat?

Useat Trumpin tukijat ovat sanoneet tilanteen olevan samanlainen kuin vuoden 2000 presidentinvaaleissa, joissa demokraattien presidenttiehdokas Al Gore kyseenalaisti republikaanien George W. Bushin vaalivoiton.

– Al Gore ei hyväksynyt vaalitulosta, vaikka hän sanoi, että tekisi niin, Trumpin kampanjapäällikkö Kellyanne Conway sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

– Hän itse asiassa tunnusti George W. Bushille tappionsa vaali-iltana vuonna 2000, mutta soitti sitten uudestaan ja perui tunnustuksensa.

Mitä vuonna 2000 tapahtui?

Ennen vaaleja Gore ei lietsonut kannattajissaan epäilyksiä vaalivilpistä.

Vuoden 2000 presidentinvaalit olivat ennenkuulumattoman tiukat. Floridan vaa'ankieliosavaltio nousi ratkaisevaan asemaan, ja siellä ehdokkaat olivat lähes tasoissa.

Vaali-iltana televisiokanavat julistivat Goren ensin Floridan voittajaksi. Mutta kun ääntenlaskenta eteni, Bush nousikin edelle, ja jotkin mediat ilmoittivat hänen voittaneen Floridassa ja siten myös koko presidentinvaalit. Tässä vaiheessa Gore soitti Bushille onnittelupuhelun.

Voittajan julistaminen osoittautui ennenaikaiseksi: myöhään yöllä Bush oli enää alle tuhannen äänen johdossa. Floridan lakien mukaan niin tiukka tulos tarkoittaa, että uusi ääntenlaskenta järjestetään automaattisesti. Gore soitti ja perui tappiotunnustuksensa.

Äänten tarkistuslaskennassa pohdittiin muun muassa sitä, kuinka suuri paperinpala on saanut jäädä kiinni rei'itettävän äänestyslipun reikään, jotta ääni voitaisiin hyväksyä.

Laskennan jatkuessa molemmat osapuolet nostivat oikeusjuttuja. Floridan korkein oikeus päätti, että koko osavaltion äänet pitää laskea uudelleen käsin. Lopulta 12. joulukuuta korkein oikeus kaatoi äänin 5–4 Floridan päätöksen. Laskenta lopetettiin, ja Bush julistettiin presidentiksi.

– Vaikka olen vahvasti eri mieltä oikeuden päätöksen kanssa, hyväksyn sen, Gore sanoi.

Lähteet: AP