Linnanmäen päätösillassa hurjasti väkeä – "Yleisömääriä seurattiin koko ajan turvallisuussyistä"

Huvipuiston kauden päätösillan ilotulitus peruttiin kovan tuulen takia viime hetkillä, mikä aiheutti yleisössä pettymyksen. – Elimme toivossa, että ilotulitus olisi voitu pitää, puolustaa toimitusjohtaja myöhäistä päätöstä.

Kotimaa
Ruuhkaa Linnanmäellä
Satu Nurmio / Yle

Helsingin Linnanmäen Valokarnevaalin ja samalla koko kauden päätöspäivä veti paikalle lauantaina yli 20 000 ihmistä, kertoo huvipuiston toimitusjohtaja Pia Adlivankin.

Paikalla olleen Ylen toimittajan Riina Malhotran mukaan huvipuisto oli ääriään myöten täynnä väkeä ja laitteisiin ja kioskille joutui odottamaan pitkään.

Huvipuistossa seurattiin yleisömääriä koko ajan tarkkaan turvallisuussyistä, sanoo toimitusjohtaja Advilankin. Hän kertoo, että yläraja turvallisuusnäkökulmasta on noin 25 000 ihmistä.

Olimme koko ajan hyväksyttävän määrän raameissa.

– Nyt olimme koko ajan hyväksyttävän määrän raameissa. Jos olisi tullut vielä paljon enemmän ihmisiä, olisimme joutuneet sulkemaan sisääntulon emmekä olisi ottaneet enempää ihmisiä sisään.

Pia Adlivankinin mukaan suuri yleisömäärä ei tullut yllätyksenä, vaan sitä osattiin edellisten vuosien perusteella odottaa. Määrät ovat olleet aiemminkin päätöspäivänä samaa luokkaa.

– Ihmiset olivat toivoneet, että ilotulitus olisi lauantaina eikä sunnuntaina, koska maanantaina ovat edessä työ- ja koulupäivät. Tänä vuonna päätöspäivä oli siis ensimmäistä kertaa lauantaina, ja osasimme odottaa, että silloin on vielä enemmän ihmisiä kuin normaalisti.

Ruuhkaa Linnanmäellä
Satu Nurmio / Yle

"Totta kai syntyy jonoja, kun on paljon ihmisiä"

Myös toimitusjohtaja Adlivankin näki, että jonot olivat pitkät kaikkialle: niin ruokapaikkoihin kuin laitteisiin. Hän myöntää, että palveluiden sujuvuuden kannalta 20 000 ihmistä ei kyetä palvelemaan "yhtä aikaa".

– Vaikka työntekijöitä oli maksimaalisesti, laitteita ja myyntipisteitä on vain tietty määrä. Kun on niin paljon ihmisiä, niin totta kai syntyy jonoja.

Hän kuitenkin uskoo, että ihmiset olivat osanneet varautua suureen yleisömäärään, sillä etukäteen oli kerrottu, että päätöspäivä on aina vilkas.

Ilotulitukseen oli investoitu paljon aikaa, vaivaa ja rahaa ja annettu asiakkaille lupauksia.

– En usko, että se tuli kenellekään yllätyksenä. Lisäksi sisäänpääsy ja valoshow olivat ilmaisia, ja suurin osa ihmisistä on tämän kahden viikon aikana tullut ihailemaan juuri valoja.

Näin ollen ei syntynyt tilannetta, että ihmiset olisivat menettäneet rahaa, hän sanoo.

Linnanmäki laajensi tänä vuonna Valokarnevaaleja kaksiviikkoiseksi, jotta kävijämäärät jakautuisivat tasaisemmin, mutta siitä huolimatta loppupäiville pakkautui enemmän ihmisiä.

– Täytyy jatkossa viestiä vielä enemmän, jotta ihmiset tietävät odottaa jonoja.

Ruuhkaa Linnanmäellä
Satu Nurmio / Yle

Uutta ilotulitusta ei aiota järjestää

Päätösilta piti päättää ilotulitukseen, mutta kova tuuli esti rakettien ampumisen, mikä aiheutti yleisössä pettymyksen.

– Ilotulitukseen oli investoitu paljon aikaa, vaivaa ja rahaa ja annettu asiakkaille lupauksia, joten totta kai peruminen viime tingassa on todella kurja päätös tehdä, Adlivankin sanoo.

Adlivankinin mukaan päätös perumisesta tehtiin myöhään, sillä puistossa elettiin toivossa, että ilotulitus voitaisiin pitää.

– Olimme koko ajan yhteydessä ilotulituksen tekijöihin ja he olivat yhteydessä meteorologeihin. Yritettiin katsoa, että voisiko tuulen suunta vielä kääntyä.

Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että puuskittainen tuuli olisi voinut kääntää raketit yleisöön.

– Sellaista riskiä ei tietenkään voida ottaa. Huvipuistossa tai tällaisissa tilanteissa ei oteta ikinä riskiä turvallisuuden suhteen.

Adlivankinin mukaan ilotulituksen perumisesta tiedotettiin välittömästi päätöksen tekemisen jälkeen. Käytännössä tämä tarkoitti noin puolta tuntia ennen kuin ilotulituksen oli määrä alkaa.

Toimitusjohtaja sanoo, että uutta ilotulitusta peruuntuneen tilalle ei aiota järjestää.

– Meillä ei ole itsellämme muita alueita kuin Linnanmäki, ja se laitettiin eilen kiinni.