Suomalaisoperaattorit vasta heräämässä oman sisällön tuotantoon

Elisa Viihde on pisimmällä alkuperäistuotantojen tarjoamisessa, Sonera Viihde pistää paukkuja musiikkiin. Urheiluun panostavat kaikki sisältöä tarjoavat teleoperaattorimme.

media
kaksi miestä ja kolme naista
Downshiftaajat on yhä Suomen ainoa viihdepalvelun alkuperäissarjana toteutettu draamasarja.Elisa Viihde

Suomalaiset teleoperaattorit pyrkivät kiihkeästi kehittämään lisää ja uusia sisältöjä jakelukanavilleen. Tiedossa on, että katsojat ovat yhä halukkaampia maksamaan sisällöistä ja myös siitä, että saavat täsmästi sitä, mitä haluavat.

Toistaiseksi operaattoreiden oma sisällöntuotannossa on menossa kokeiluvaihe: katsotaan, mikä toimii ja mikä myy. Jokainen operaattori pyrkii löytämään oman kulmansa kakusta.

Katsojat kiinnostuneita kotimaisesta

Pisimmällä suomalaisoperaattoreista omien, alkuperäistuotantojen tarjoajana on Elisa Viihde. Se on julkaissut vuodesta 2014 useampia alkuperäistuotantoja, muun muassa Suomen ensimmäisen viihdepalvelun alkuperäissarjana toteutetun Downshiftaajat-draamakomedian. Sarjan toinen kausi on tulossa jouluna.

Muita Elisa Viihteen omia sisältöjä on ollut lätkäjoukkueen elämää seurannut tositv-ohjelma Jääsoturit, näyttelijä Ismo Leikolan tähdittämä komediasarja Ismo sekä sketsiohjelma Molton Klubi.

Maaliskuussa alkaa lisäksi Elisa Viihteen, Nelosen, Solar Republicin brittiläiseen formaattiin perustuvan hittisarjan The Officen Suomen versio Konttori.

Elisa Viihteen sisältöliiketoimintajohtaja Ani Korpelan mukaan panostukset alkuperäissarjoihin kannattavat. Hän sanoo katsojien olevan erityisen kiinnostuneita kotimaisista sisällöistä.

Musiikkia ja tubettajia

Sonera Viihde on tässä vaiheessa valinnut painotusalueekseen musiikin, sanoo yrityksen kuluttajapalveluiden tuotehallinnasta vastaava Markus Lahtinen. Sonera Viihde esittää omana tuotteenaan suomalaisartistien keikkoja livenä. Nähty on jo muun muassa Sanni, Elastinen ja Raskasta Joulua -kokoonpano ja tulossa on Paula Vesalan konsertti.

Toinen Sonera Viihteen oma tuote on Tubettajat, jossa kotimaiset YouTube-kuuluisuudet tekevät omansanäköistä sisältöä operaattorille.

DNA:n viihdeliiketoimintajohtaja Mikko Saarentauksen mukaan operaattori käy keskusteluja koko ajan aktiivisesti monien eri tahojen kanssa yhdessä toteutettavista sisällöistä.

– Haemme yhteistyötä tuotantoyhtiöiden ja kanavayhtiöiden kanssa. Viime keväänä näytimme ennakkoon MTV3:n Elastinen feat. -musiikki-ja viihdeohjelman.

Urheiluun panostavat kaikki

Urheiluun panostavat kaikki sisältöä tarjoavat teleoperaattorimme. Urheilun kuluttajia Suomessa riittää ja heillä on valmiutta maksaa intohimolajinsa tarjonnasta.

Elisa Viihde tarjoaa _Fanseat-_sisällössään Ani Korpelan mukaan ruohonjuuritason urheilua.

– Korisliigaa ja Mestistä, lajeja sesongin mukaan, sellaista, joka ei saa aikaa isoilla tv-kanavilla.

Uusinta tarjontaa ovat niin kutsutut katselupaketit, niiden rustaamisessa mahdollisimman houkuttelevaksi operaattorit kamppailevat, sanoo puolestaan Sonera Viihteen Markus Lahtinen.

Katselupakettien ideana on, että kukin voi seurata juuri itseään kiinnostavaa sisältöä, esimerkiksi urheilussa lempilajejaan. Esimerkiksi DNA TV:llä on SportMix, jossa katsoja voi valita viidestä kanavapaketista oman kokoonpanonsa mielilajeistaan.

Elisa Viihteellä, Sonera Viihteellä ja DNA TV:llä on kullakin kertomansa mukaan reilu 200 000 käyttäjää.

Lisää aiheesta: Asiantuntija: Mediayhtiöiden jättikauppa hyvä veto Applen nenän edestä – vaikutukset voivat näkyä myös Suomessa