1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sähkö

Omakotiliitto: Sähköyhtiöiden siirtohintojen korotukset eivät mene kokonaan verkon parantamiseen

Sähköverkon kehittäminen entistä säävarmemmaksi nostaa sähkön siirtohintoja. Omakotiliiton mielestä osa rahoista on kuitenkin valumassa muualle kuin verkkoinvestointeihin.

sähkö
Sähkömies huoltaa linjaa, jonka päälle lumi on painanut oksan.
Sähkönsiirrossa maakaapelointiin siirtyminen maksaa, mikä aiheuttaa korotuksia siirtohintaan. Omakotiliiton mukaan kaikki korotukset eivät kuitenkaan näytä menevän verkkoinvestointeihin.Tommi Parkkinen / Yle

Suomen Omakotiliitto uskoo, että osa sähköyhtiöistä livauttaa sähkönsiirtomaksujen korottamisesta tulevia tuloja muuallekin kuin verkkoinvestointeihin.

Siirtohinnoissa on jopa kymmenien prosenttien nostopaineita, kun sähköverkkoa kehitetään yhä säävarmemmaksi siirtymällä esimerkiksi ilmajohdoista maakaapeleihin ja siirtämällä ilmajohtoja helpommin huollettaviin paikkoihin teiden varsille.

Muutokset maksavat, mutta Omakotiliitossa pelätään, että kaikki rahat eivät mene sinne minne pitäisi.

– Valitettavasti meillä on ilmentymiä siitä, että aina nämä siirtomaksut eivät kohdistu pelkästään verkon ylläpitoon. Ehkä osa menee omistajille pääomatuottoina, sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen.

Sähköverkon kehittämiseen yhtiöitä ajaa sähkölaki. Laissa on määrätty, että pitkiä katkoksia sähkönsaantiin ei saa syntyä. Kyse on suurista rahoista.

Kuluttajat sähköyhtiön pankkina

Omakotiliiton mielestä osa sähköyhtiöistä on ollut halukas lyömään korotukset tiskiin etupainotteisesti.

Esimerkiksi Caruna Oy ilmoitti nostavansa siirtomaksuja verkon parantamisen vuoksi kerralla lähes kolmanneksen, 27 prosenttia. Valtio torppasi korotuksen ja ilmoitti hinnannostojen katoksi 15 prosenttia.

Omakotiliitossa pelätään, että sähköyhtiöt ryhtyvät nyt korottamaan hintoja tuolla 15 prosentilla vuosittain.

Savolaisen mukaan sähköyhtiöissä korotuksilla kerättäviä rahoja voidaan käyttää yhtiön sisäisissä lainajärjestelyissä, jolloin kuluttaja toimii ikään kuin pankkina sähköyhtiölle.

– Kyllä tämä on aivan todettua. Ainakin näissä isoimmissa, monikansallisissa yhtiöissä.

Carunasta kiistetään Omakotiliiton väiteet. Caruna ilmoittaa tavoittelevansa kohtuullista tuottoa.

Kunnallisissa yhtiöissä maltillisempi nostopaine?

Keminmaan Energian toimitusjohtajan Jukka Järnströmin mukaan täysin kaupallisissa yhtiöissä hinnat nousevat kunnallisia yhtiöitä enemmän ja nopeammin.

– Siellä (kaupallisissa yhtiöissä) ratkaisee puhdas raha. Siellä on helpompi siirtää investoinnit suoraan kuluttajahintoihin. Päätöksenteko on helpompaa, Järnström sanoo.

Tosin Keminmaassakin siirtohinta on nousemassa seuraavan reilun vuosikymmenen aikana 43 prosenttia nykyisestä. Keminmaan Energia aikoo selvitä verkon uusimisistaan lähivuosina pääosin ilman kalliita maakaapelointeja siirtämällä linjoja paremmille paikoille teiden vierille.

Muutoin hinnat nousisivat vieläkin jyrkemmin: Järnströmin arvion mukaan vielä toistakymmentä prosenttiyksikköä enemmän.

Lue seuraavaksi