Eurooppalaisten oikeusturvan asialla vai politikoimassa – miksi Belgian vallonit haluavat kaataa CETA-sopimuksen?

Miksi Vallonia vastustaa EU:n ja Kanadan vapaakauppasopimusta? Entä mitä vaikutuksia CETAn kaatumisella olisi? Kokosimme neljä kysymystä CETAan liittyen.

vapaakauppa
CETA-kauppasopimusta vastustava mielenosoittaja Brysselissä 24. lokakuuta 2016.
CETA- ja TTIP-vapaakauppasopimuksia vastustava mielenosoittaja Brysselissä 24. lokakuuta 2016.Stephanie Lecocq / EPA

Asetettu aikaraja toisensa jälkeen paukkuu, kun Euroopan unioni yrittää keksiä, miten sen ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus CETA saataisiin allekirjoitettua.

– En usko, että saamme ratkaisua tällä viikolla, sanoi Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz saksalaisen radiokanavan haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) tiistaiaamuna.

Sopimuksen tielle on asettunut Belgian ranskankielinen alue Vallonia, joka vastustaa sopimusta sinnikkäästi EU:n ja Belgian pääministerin Charles Michelin sille luomista paineista huolimatta.

Sinnikäs on myös EU. Virallisten sanamuotojen mukaan CETA on edelleen määrä allekirjoittaa torstaina järjestettävässä huippukokouksessa.

Kanadakin on joustanut asettamissaan aikarajoissa. Maan pääministeri Justin Trudeau oli ensin jyrkkä. Maanantai-iltana Trudeau totesikin, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden pitäisi yhä tehdä töitä sen eteen, että torstain huippukokous järjestetään.

Aikarajojen venyttäminen kertoo luonnollisesti siitä, miten paljon on pelissä. EU:lle kyse on sen kauppapolitiikan uskottavuudesta. Kanadalle CETA on toive uuden, ison markkinan avautumisesta.

Kokosimme neljä kysymystä CETAsta.

1. Miksi Belgian Vallonia vastustaa CETAa?

Vallonia on sanonut pelkäävänsä, että alueen maataloustyöpaikat katoavat, jos CETA astuu voimaan ja Kanada ryhtyy tuomaan EU-alueelle aiempaa enemmän elintarvikkeita. Osa vapaakaupan vastustajista näkee, että vapaakauppa vie työpaikkoja enemmän kuin se luo niitä.

Vallonia pelkää myös EU:n ympäristöstandardien heikentymistä.

Lisäksi valloneja huolestuttaa ruokaturvallisuus eli se, että CETAn myötä EU-markkinoille pääsisivät myös yhdysvaltalaiset ruokajätit, mikä mahdollistaisi esimerkiksi hormonilihan tuomisen EU-alueelle. EU:n mukaan CETA ei kuitenkaan muuta voimassa olevaa sääntelyä hormonilihan tai geenimuunneltujen elintarvikkeiden suhteen.

Vallonien vastarinnan syynä onkin pitkälti politiikka. Vastaajasta riippuu, onko kyse sisä- vai ulkopolitiikasta.

Paul Magnette Vallonia ministeri-presidentti.
Vallonian aluehallituksen pääministeri Paul Magnette.Julien Warnand / EPA

CETAn puolustajien mielestä pikkuinen Vallonia, jonka vienti Kanadaan on liki olematonta, pitää koko muuta Eurooppaa panttivankinaan yksin poliittisista syistä, muun muassa näyttääkseen voimaansa Belgian liittovaltion sisällä. Jos sopimuksen sisältöön olisi haluttu muutoksia, olisi sen voinut tehdä silloin, kun sopimuksesta neuvoteltiin.

CETAn vastustajien mielestä Vallonia ja sen pääministeri, sosialistipuolueen Paul Magnette takaavat muidenkin eurooppalaisten oikeusturvan toteutumisen, kun he pitävät pintansa globalisaation haittapuolia vastaan.

Erityisesti valloneja nimittäin huolestuttaa EU:n jo valmiiseen CETA-sopimukseen alkuvuodesta ajama lisäys eli sen uudenlainen investointisuojamalli.

Tässä uudenlaisessa mallissa sijoittajien ja valtioiden väliset investointiriidat ratkaistaisiin kansainvälisessä välimiesoikeudessa, jossa olisi 15 pysyvää jäsentä.

Äärimmilleen kärjistettynä: CETAn investointisuojan voi nähdä joko uhkaavan tai suojaavan valtiota.

Kriitikoiden mukaan EU:n uusi malli kansainvälisestä välimiesoikeudesta on vanhaa, runsaasti kritiikkiä saanutta mallia parempi. Kriitikot kuitenkin toteavat, että myös uusi malli sisältää liikaa riskejä eli antaa kansainvälisille suursijoittajille valtiota voimakkaamman aseman.

Puolustajat pitävät hyvänä sitä, että uusi tuomioistuin voisi pysyvien jäsentensä ansiosta muodostaa yhteisen oikeuskäytännön. Tuomioistuimen julkisista käsittelyistä ja ratkaisuista voisi myös valittaa. Puolustajien mielestä vanhat kahdenväliset kauppasopimukset ovat epätarkkoja, minkä vuoksi uusi, tarkemmin määritelty kauppasopimus suojaisi valtiota paremmin.

Kyltti joka toivottaa tervetulleeksi Vallonian alueparlamenttiin.
Julien Warnand / EPA

2. Onko CETA samanlainen kuin TTIP?

Kyllä ja ei.

CETAn ja EU:n Yhdysvaltojen kanssa neuvotteleman TTIP:n aito vertailu on äärimmäisen vaikeaa, sillä CETA on valmis ja TTIP jumiin jäänyt raakile.

EU:n näkökulmasta CETA on "kunnianhimoisin vapaakauppasopimus ikinä", ja EU käyttääkin sitä mallina TTIP-sopimuksessa.

Vanhoihin kauppasopimuksiin verrattuna CETA on hyvin laaja, mikä selittää osin sen kokeman vastatuulen. Vastustajien mielestä CETA on TTIP:n Troijan hevonen.

Vapaakauppasopimusten vastustajia huolestuttaa sekä CETAn että TTIP:n kohdalla muun muassa investointisuoja. Puolustajat taas korostavat vapaakauppasopimusten tuomaa taloudellista hyötyä (siirryt toiseen palveluun).

Vapaakauppaa vastustava mielenosoitus 20. syyskuuta Brysselissä.
Vapaakauppaa vastustava mielenosoitus 20. syyskuuta Brysselissä.Stephanie Lecocq / EPA

3. Voiko CETA kaatua?

Se on mahdollista, joskin toistaiseksi epätodennäköistä. EU ja Kanada eivät selvästi aio luovuttaa vähällä.

Jos torstain huippukokous jouduttaisiinkin perumaan, ei se vielä tarkoittaisi koko valmiiksi neuvotellun ja oikeudellisen tarkastuksen läpikäyneen sopimuksen kuoppaamista. Yksi vaihtoehto on, että huippukokousta vain siirretään myöhemmäksi.

Toinen mahdollisuus on odottaa työntöapua Euroopan unionin tuomioistuimelta.

EU:n ja Singaporen väliseen vapaakauppasopimuksen liittyvä, talvella annettava ennakkopäätös ratkaisee, mitkä sopimuksen osat ovat kansallisessa ja mitkä EU:n päätösvallassa.

Tämän ennakkopäätöksen myötä EU voi mahdollisesti ohittaa Belgian nykyistä helpommin.

4. Mitä vaikutuksia CETA:n kaatumisella olisi?

Jo se, että EU:n jäsenmaiden mandaatilla allekirjoitusta vaille valmiiksi neuvoteltu CETA on vaakalaudalla, kertoo unionin tilanteesta paljon.

EU neuvottelee parhaillaan muitakin kauppasopimuksia. Niistä tärkein on EU:n ja Yhdysvaltain välinen TTIP. Jos CETA ei mene läpi, olisi horrokseen jääneen TTIP:n tulevaisuus entistä synkempi.

Jos CETA kaatuisi, se vaikeuttaisi myös Britannian ja EU:n Brexit-neuvotteluita.