Villa Sandviken herää vuosien horroksestaan – "Tästä tulee uudelleen vaasalaisten olohuone”

Kymmenien vuosien hiljaiselo päättyy Hietalahden Villassa Vaasassa, kun rakennuksen peruskorjaus uudeksi ravintolaksi valmistuu ensi vappuna. Sibeliuksen, Järnefeltin ja Topeliuksen tunnelma leijuu uuden ravintolan saleissa.

Vaasa
Hietalahden Villan puolipyörä iso sali puistosta nähtynä.
Hietalahden Villaa korjataan talven yli uudeksi ravintolaksi.Anna Wikman / Yle

Hietalahden Villan perusteellinen remontti saadaan valmiiksi keväällä 2017. Suuri sali, peilisali ja ravintolan baari on pintaremontoitu ja kalustettu. Huvilassa on ehditty pitää häitä ja erilaisia tapahtumia remontin jälkeen jo kesällä 2016.

Nyt raivataan vanha keittiö pois ja rakennetaan uusi . Huvilan kellarissa kaivetaan tilaa baarille viinikellarin tyyliin. Tämä lisäksi suuren puoliympyrän muotoisen salin vanhat ikkunat ovat osin entisöitävänä. Koko urakkaan uusi omistaja Hirviniemi Capital Oy sijoittaa pari miljoonaa euroa.

– Ei pelottanut lähteä hankkeeseen. Tiesin alunperinkin, että tästä tulee ravintola ja nyt palaset ovat kohdillaan, kertoo omistaja Jukka Hirviniemi.

Osuuskauppa KPO avaa uuden ravintola Villa Sandvikenin ensi vappuna. Ravintolatoiminta on uinunut Hietalahdessa 1970- luvulta saakka.

– Tämä on Vaasan kaunein paikka ja tästä tulee uudelleen vaasalaisten olohuone ja se on auki ympäri vuoden, vakuuttaa KPO:n toimialajohtaja Riku Asukas.

Hänen mukaansa Villa Sandviken tarjoaa asiakkailleen lähiruokaa kulloisenkin sesongin mukaan. Yli 800 neliön tilat taipuvat juhliin, kokouksiin ja pikaiseen pistäytymiseen.

Kullatut tuolit kohottavat suuren salintunnelmaa
Kullatut tuolit korostavat suuren salin tunnelmaa.Anna Wikman / Yle

Historian havinaa

Vanhasta, alunperin 1845 rakennetusta Hietalahden Villasta on osa jäljellä, mutta mm. iso sali on rakennettu aikanaan uudelleen. Huvilarakennus toimi pitkään vaasalaisen ja suomalaisen herrasväen ravintolana.

Sen antimia ovat nauttineet niin Sibelius, Topelius, Järnefelt kuin myös venäläinen balettitanssija Anna Pavlova. Uuden ravintolan, Villa Sandvikenin kabinetit on nimetty mm. Sibeliukselle ja Anna Pavlovalle.

– Aika luontevaa on, että mennyt historia näkyy täällä, tuntuu täällä. Kulttuuri -ja musiikkitapahtumia tullaan järjestämään varmasti, avaa tulevia suunnitelmia Osuukauppa KPO:n toimialajohtaja Riku Asukas.

Ravintolaan on palannut myös sen alkuperäisiä kalusteita mm. viinikaappi ja pöytä. Salin valaisimet ovat kaikki erilaisia ja hankittu vanhojen tavaroiden kaupoista. Suuressa salissa istutaan kullatuissa tuoleissa.

– Tuolit on tehty Yhdysvalloissa. Ne ovat italialaisia Chiavari tuoleja, klassikoita 1800-luvulta, kertoo sisustuksen suunnitellut Lena Ioka.