Koe uusi yle.fi

Poliisi: Laittomasti maahan jäävien turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa

Lounais-Suomen poliisi sanoo, että laittomasti maassa oleskelevan ihmisen asema ei ole kehuttava.

turvapaikanhakijat
Varsinais-Suomessa on 1 200 turvapaikanhakijaa, joita Maahanmuuttovirasto ei ole vielä haastatellut. Kuva Pansion vastaanottokeskuksesta Turusta.
Pansion vastaanottokeskus Turussa.Ari Welling / Yle

Lounais-Suomeen saapui viime vuonna 3 500 turvapaikanhakijaa. Heistä turvapaikkapäätöstä odottaa edelleen lähes 800 ihmistä.

– Maahanmuuttoviraston jo tekemistä päätöksistä vähän yli puolet on ollut kielteisiä, sanoo Lounais-Suomen poliisin ulkomaalaisyksikön päällikkö, ylikomisario Stephan Sundqvist.

Osa jää Suomeen ilman lupaa

Kielteisen turvapaikkapäätöksen Lounais-Suomessa saaneista on poistettu maasta noin 300 henkilöä. Sundqvist arvioi, että vuoden loppuun mennessä määrä saattaa nousta 450:een.

– Ensi vuoden ennuste on, että maasta poistetaan meidän alueeltamme lähemmäs tuhat turvapaikanhakijaa.

Laittomasti maassa oleskelevan ihmisen asema ei ole kehuttava.

Stephan Sundqvit

Stephan Sundqvist kertoo, että osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista kuitenkin päättää jäädä Suomeen laittomasti.

– Meillä on tällä hetkellä muutamia kymmeniä ihmisiä, jotka oleskelevat täällä laittomasti. Uhkana on, että tämä määrä saattaa nousta huomattavasti.

Määrät kasvavat

Laittomasti maahan jäävien osuutta on vaikea arvioida. Koko maan osalta voidaan puhua joistakin tuhansista ja Lounais-Suomen kohdalla muutamasta sadasta laittomasti maahan jäävästä.

– Joka tapauksessa nyt puhutaan aivan eri määristä kuin mitä aiemmin on jäänyt maahan laittomasti.

Stephan Sunqvist pelkää, että laittomasti maahan jäävät turvapaikanhakijat saattavat aiheuttaa ongelmia yhteiskunnalle ja itselleen.

– On suuri vaara, että he syyllistyvät rikoksiin, tekevät laittomia töitä tai heitä käytetään seksuaalisesti hyväksi. Laittomasti maassa oleskelevan ihmisen asema ei ole kehuttava, sanoo ylikomisario Stephan Sundqvist.