Syyttäjä vaatii isälle insestijutussa pitkää tuomiota, puolustus haluaa mielentilatutkimuksen

Syyttäjän mukaan uhri ei saanut apua kodin ulkopuolelta. Tilanne jatkui yhdeksän vuoden ajan.

seksuaalirikokset
Kihlakunnansyyttäjä Sari Kemppainen
Kihlakunnansyyttäjä Sari KemppainenYle

Kihlakunnansyyttäjä Sari Kemppainen vaatii 51-vuotiaalle isälle törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahdeksan vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Tytär hakee Oulun käräjäoikeudessa keskiviikkona alkaneessa oikeudenkäynnissä vahingonkorvauksia 45 000 euroa.

Syytettynä olevan isän asianajaja Kari Eriksson tulee esittämään oikeudelle, että mies määrättäisiin mielentilatutkimukseen.

Syyttäjän mukaan mies on ollut toistuvasti sukupuoliyhteydessä tyttäreensä vuosien 1999–2008 aikana.

Tytär ei ole saanut syyttäjän mukaan apua mistään kodin ulkopuolelta.