"Rohkeita ja innovatiivisia päätöksiä": Ponsselle Suomen kasvupalkinto

Metsäkonevalmistaja Ponsse sai keskiviikkona Suomen kasvupalkinnon. Globaaleilla markkinoilla toimiva perheyritys ei ole lähdössä Vieremältä mihinkään.

talous
Ponssen tuotantotilojen laajennustyömaa Vieremällä
Kasvupalkinnon saanut Ponsse kasvattaa tehdastaan Vieremällä. Uutta tilaa tulee yli hehtaari.Antti Karhunen / Yle

Kuvanveistäjä Samuli Alosen tekemässä pronssiveistoksessa on ylösalaisin oleva kukkaruukku, josta kasvaa verso. Kyseessä on Suomen kasvupalkinto, joka jaettiin keskiviikkona toista kertaa. Palkinnon sai metsäkonevalmistaja Ponsse Jyväskylässä järjestetyssä Kasvu Open -tapahtumassa.

Kasvu Open Boardin puheenjohtajan ja Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtajan Uljas Valkeisen mukaan palkinnon voi saada vain tietynlainen yritys. Edellytyksenä on, että palkittava on tehnyt rohkeita päätöksiä viennin, uusien työpaikkojen ja uusien innovaatioiden edistämisessä.

– Vieremäläinen perheyritys Ponsse on juuri tällainen yritys. Ponssella keskiössä ovat asiakkaat. He ovat metsäkoneyrittäjän paras ystävä, ja heillä arvostetaan työntekijöitä, Valkeinen kehuu.

"Maailman parhaita metsätraktoreita"

Ponssen metsäkoneet ovat käytössä niin Suomessa kuin maailmallakin. Yrityksen liiketoiminnasta jo 80 prosenttia tulee ulkomailta, mutta yrityksen juuret ja tuotanto ovat silti vahvasti Vieremällä.

– Ponssea ei voi ajatella muualle kuin Vieremälle. Savossa on oekeet immeiset, tiällä pärjätään, myhäilee Ponssen pääluottamusmies Heikki Hiltunen selvällä savonkielellä.

Hiltunen on ollut Ponssella töissä jo 43 vuotta. Hänen mukaansa tuotteet ovat olleet aina hyviä, sillä huonoa ei ole kehdattu tehdä.

– Täällä tehdään maailman parhaita metsätraktoreita. Siitä ei ole lipsuttu, hän selventää.

Biotuotetehtaista vetoapua

Ponssen puolesta Kasvupalkinnon otti vastaan yrityksen talousjohtaja Petri Härkönen. Hänen mukaansa tunnustus tulee paitsi koko Ponssen henkilökunnalle myös asiakkaille, jotka arvostavat yrityksen tuotteita.

Metsäkoneille povataan hyvää tulevaisuutta, sillä esimerkiksi Äänekoskelle on jo rakenteilla ja Kuopioonkin suunnitteilla uusi biotuotetehdas. Metsäkoneyrittäjien tavoin myös Ponsse uskoo hyötyvänsä tilanteesta.

– Koneiden käyttöaste tulee varmasti nousemaan ja niiden käyttöaste tasaantumaan. Se tarkoittaa sitä, että tarvitaan myös huoltoa ja koneiden ylläpitoa, Härkönen sanoo.

Ponssen talousjohtaja Petri Härkönen ja pääluottamusmies Heikki Hiltunen
Ponssen talousjohtaja Petri Härkönen ja pääluottamusmies Heikki Hiltunen tähyävät luottavaisesti tulevaisuuteen Vieremällä.Antti Karhunen / Yle

Ponsse aikoo pysyä Vieremällä

Kasvupalkinnolla halutaan osaltaan kunnioittaa Ponssen perustajan Einari Vidgrenin elämäntyötä, jota hänen poikansa Juha, Janne, Jarmo ja Jukka nyt jatkavat. Pääluottamusmies Heikki Hiltusen mukaan työntekijöiden näkökulmasta on tärkeää, että johdolla on kasvot.

– Ponssen salaisuus on se, että firmalla on kasvot, ja että ne ovat täällä Vieremällä. Yhteyden saa silloin kun tarvitsee. Se on se Ponssen henki.

Ponssen henki tuntuu myös vajaan 4000 asukkaan Vieremän kunnassa. Ponsse on merkittävä työnantaja paikkakunnalla ja kunnanjohtaja Mika Suomalaisen mukaan yritys on muutenkin kunnalle tärkeä.

– Ilman Ponssea ei olisi Vieremää ainakaan sellaisena kuin se tänä päivänä on. Sitä olisi tuskin enää edes olemassa.

Suomalainen ei halua edes ajatella tilannetta, jossa Ponsse lähtisi kunnasta.

– Ponsse haluaa toimia täällä. He ovat havainneet tämän hyväksi paikaksi.

Mika Suomalainen
Vieremän kunnanjohtaja Mika Suomalainen ei halua edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että Ponsse lähtisi kunnasta. Antti Karhunen / Yle

Savolainen perheyritys on vajaassa 50 vuodessa kasvanut globaaliksi toimijaksi, mutta se ei ole lähdössä Vieremältä mihinkään. Esimerkiksi tuotantotiloja ollaan parhaillaan laajentamassa yli hehtaarilla.

– Me olemme kehittäneet osaamista tähän maakuntaan. Täältä poistumisessa ei olisi järkeä, summaa talousjohtaja Petri Härkönen.