Kolumni: Valtion omistamisen vaikeus ja luopumisen haikeus

Valtion omistajapolitiikasta on keskusteltu ja riidelty eduskunnassa heti siitä lähtien kun ensimmäinen valtionyhtiö Enso-Gutzeit ostetttiin. Kolumnistimme Erkki Virtanen kysyy, mitä lisäarvoa valtion pörssiomistuksia hoitavasta Solidiumista on kenellekään ollut.

kolumnit
Erkki Virtanen
Derrick Frilund / Yle

Valtion omistajapolitiikka on jatkuvasti esillä julkisuudessa, yleensä ongelmalähtöisesti. Kertaanpa aluksi asian historian lyhyen version, kun sen erinäisistä syistä aika lailla hyvin tunnen.

Valtion moderni omistajapolitiikka sai alkunsa Ahon hallituksen toimista. Silloin päätettiin alkaa kehittää valtion omistamia yhtiöitä kohti markkinaehtoista toimintaa. Tavoite oli ennen kaikkea saada valtiolle rahaa toisaalta myymällä osia valtionyhtiöistä, toisaalta pakottaa ne tulouttamaan tuloksestaan jotain omistajalleen.

Valtionyrityksiin alettiin nimittää ”oikeita” hallituksia, joissa siis oli myös firman ulkopuolisia ihmisiä. Toimitusjohtajiksi alettiin palkata ”oikeita” johtajia. Hallintoneuvostoista luovuttiin tai ainakin niistä tehtiin vallattomia.

Tästä pieni episodi: Kun Fortumia vietiin pörssiin, asiasta olivat kovin kiinnostuneita monet ulkomaiset sijoittajat. Yhtenä kyselyjen kohteena oli aina hallintoneuvoston rooli: estääkö tämä elin firman markkinaehtoisen toiminnan? Loputtomasti selitin, että ei, ei sillä ole mitään merkitystä.

Jatkokysymykseen tämmöisen elimen olemassaolon tarkoituksesta en kankealla englannillani paljoa osannut sanoa, kun en sitä suomeksikaan osannut kertoa. Jotenkin kai kuitenkin onnistuin, kun varsinkin amerikkalaiset alkoivat ostaa sankoin joukoin.

Myyntitulojen käytöstä oli jatkuva kärhämä

Tasavallan hallituksessa oli myyntitulojen käytöstä jatkuva kärhämä. Tähän tuskastuneena KTM:n silloinen kansliapäällikkö Matti Vuoria ja VM:n silloinen budjettipäällikkö eli allekirjoittanut ehdottivat spontaanisti, että investoidaan raha takaisin elinkeinoelämään tekemällä maan tutkimus- ja kehittämisrahoitukseen tasokorotus. Se meni heti läpi, ministerit suorastaan huokaisivat helpotuksesta: enää ei tarvinnut riidellä, rahat menivät yhteiseen hyvään.

Aika tietysti kultaa muistot, mutta minusta valtion omistajapolitiikka oli aika laadukasta niihin aikoihin, kun se oli KTM:n hoidossa. Kaksi hanketta tosin epäonnistui. Juopuneiden muusikoiden vitsinä perustama Pro Koskenkorva –liike kaatoi Altian myynnin ja Pro Apulanta –liike Kemiran ja Dynean yhdistämisen. Historia on osoittanut, että nämä olivat todella kalliita epäonnistumisia. Mutta sanotaan, että demokratialla on hintansa. Näissä tapauksissa hinta muodostui valitettavan korkeaksi.

En ole keksinyt mitä lisäarvoa kenellekään Solidiumista on ollut

*Monivaiheisen ja jokseenkin epä-älyllisen jääviyskeskustelun jälkeen *valtion omistajapolitiikka päätettiin keskittää valtioneuvoston kansliaan. Samalla perustettiin Solidium hoitamaan valtion pörssiomistuksia. Tähän päivään mennessä en ole keksinyt, mitä lisäarvoa Solidiumista on kellekään ollut (paitsi tietysti niille kymmenkunnalle kovapalkkaiselle niinsanotulle osaajalle, joiden työn tulokset ovat jääneet kauaksi asioita ennen hoidelleiden muutaman pienipalkkaisen virkamiehen työstä).

Solidiumin toimitusjohtaja saikin äskettäin potkut. Miksi vasta nyt, voi kysyä. Ja miksi vain hän?

Ja kun lisäksi juuri jääviysnäkökulman takia omistajapolitiikkaministeriksi on toistuvasti nimitetty ministeri, jolla takuuvarmasti ei ollut mitään tekemistä talousasioiden kanssa, on jälki ollut sen mukaista.

Nykyisessä hallituksessa omistajapolitiikkaministeri on itse pääministeri. Minusta se on virhe. En tietenkään epäile Sipilän talousosaamista, päinvastoin. Mutta pääministerin rooliin ei kuulu olla osana tätä jatkuvaa, pääosin pölhöpopulistista omistajapolitiikkakeskustelua.

Nyt valtion omistajapolitiikkaa ollaan kuulemma uudistamassa. Asiasta on valmistunut lakiluonnos pääministerin kansliassa, pääministerin johdolla. Jonkinlaista kohtalon ivaa lienee siinä, että samassa pääministerin kansliassa juuri toimintansa aloittanut lakiesitysten arviointineuvosto antoi luonnoksesta lausunnon (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan esitys on kelvoton eduskunnalle annettavaksi. Saas nähdä kuinka käy, kun vastakkain ovat pääministeri ja pääministeri, siis saman maan.

Senattia johti muuan J.K. Paasikivi

Aloitin valtionyhtiöiden lyhyellä historialla. Itse asiassa valtionyhtiöiden historia Suomessa on pitkä, sata vuotta. Tuolloin senaatti päätti ostaa Enso-Gutzeitin valtiolle. Senaattia johti muuan J.K.Paasikivi, joka sattumoisin samalla oli myös Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja.

Syynä ostoon pidettiin Saksaa, joka halusi, ettei firma ajaudu sille vastenmielisten tahojen omistukseen. Syitä taisi olla muitakin. Muutama suomalainen liikemies näki tässä tilaisuuden tehdä kulissien takana omaisuuksia, ja tekikin.

Mitäpä muuta kerrottavaa tuolta ajalta? Eduskunta valitti, että se ei saa riittäviä valtionyhtiöasioiden hoitoon tarvittavia tietoja. Ja muuan A.K. Cajander, myöhemmin kolminkertainen pääministeri vaati, että valtionyhtiöiden taseet on pantava kunnolla töihin.

Vaikuttaa jotenkin tutulta.

Erkki Virtanen

Erkki Virtanen jäi eläkkeelle vuosi sitten 45 vuoden virkamiesuransa jälkeen. Nyt Virtanen vaeltelee mökkipaikkakuntansa Tammelan saloilla ja seuraa ja kommentoi valtiontalouden nykytilaa. Poliittisesti yhä sitoutumaton. Hän vuorottelee tiistain kolumnipaikalla Anne Brunilan, Roope Mokan ja Matias Möttölän kanssa.