Seksuaaliterapeutit uskovat yhä masturbointiin orgasmin opettelussa

Tutkimusprofessori Osmo Kontulan mukaan naiset harjoittavat itsetyydystä enemmän kuin koskaan, mutta orgasmiongelmat vain lisääntyvät.

terveys
Nainen makaamassa sängyllä vähissä vaatteissa.
Yle

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula esitteli uusimman FINSEX-tutkimuksen tuloksia perjantaina Turussa. Yleisö koostui Suomen Seksologisen Seuran jäsenistä eli pääosin seksuaaliterapeuteista.

Kontulan viesti oli selvä. Naisten orgasmivaikeudet ovat lisääntyneet. Vain alle puolet naisista saa orgasmin yhdynnässä. Vuonna 1999 luku oli 56 prosenttia. Erityisen paljon orgasmivaikeudet ovat lisääntyneet alle 25-vuotiailla naisilla.

Itsetyydytyksestä ei ole mitään apua

Osmo Kontulan mukaan tulokset ovat hämmentäviä, sillä seksuaaliterapiassa on ajateltu, että kun nainen tutustuu kehoonsa ja opettelee itsetyydytystä, niin se auttaa kokemaan orgasmejakin helpommin.

Eiväthän nämä tulokset kerro väestötasolla mitään siitä, että seksuaaliterapia toimii huonosti.

Leena Väisälä

– Uusi tutkimus kertoo selvästi, että itsetyydytyksestä ei ole apua. Koskaan nuoret naiset eivät ole harrastaneet niin paljon itsetyydytystä kuin nykyään.

– Jos itsetyydytyksestä olisi apua, se olisi helpottanut orgasmien saamista, mutta näitä vaikeuksia on entistä enemmän, Kontula sanoo.

Osmo Kontulan viesti seksuaaliterapeuteille onkin, että seksuaaliterapiassa pitäisi muuttaa jotain.

– Fysiologinen opettelu itsetyydytyksen avulla ei tuota mitään apua. Pitää keskittää enemmän huomiota seksuaaliseen itsetuntoon, parisuhteen vuorovaikutukseen ja kumppanin kuulemiseen. Oma mieli ja parisuhde ovat avaintekijät, Osmo Kontula sanoo.

Ei näin suoria linjoja

Tutkimusprofessori Osmo Kontulan esitelmää oli kuulemassa salintäysi naisia ja muutama mieskin. Monella seksuaaliterapeutilla oli nielemistä Kontulan puheissa.

– Vähän pitää sulatella tätä. On uusi ajatus, että itsetyydytyksellä ei olisi vaikutusta naisten kyvykkyyteen saada orgasmia, sanoo seksuaaliterapeutti Oona Turunen.

Seksologisen seuran puheenjohtaja ja kliininen seksologi, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Leena Väisälä sanoo, että FINSEX-tutkimuksen tulokset eivät kerro, että seksuaaliterapiassa oltaisiin menty hakoteille.

– Ei voi vetää noin suoria linjoja, mitä Kontula tekee. Seksuaaliterapiassa käy hyvin harva ihminen. Eiväthän nämä tulokset kerro väestötasolla mitään siitä, että seksuaaliterapia toimii huonosti, koska hyvin harva on käynyt seksuaaliterapiassa, Väisälä sanoo.

Sooloseksi ei ole enää syntiä

Kumpikin nainen on samaa mieltä Kontulan kanssa siitä, että seksuaaliseen itsetuntoon pitää panostaa. Seksuaaliterapeutti Oona Turusen mielestä itsetyydytyksen opettamisessa on ollut osittain juuri tästä kyse.

– Sooloseksiin on liittynyt vuosisatoja häpeää ja syntiajattelua. Seksuaaliterapeutit ovat halunneet hälventää sitä myyttiä ja sitä häpeää, mitä monilla on vielä tänäkin päivänä sooloseksistä, Oona Turunen sanoo.

Turusen mukaan yksi syy naisten orgasmivaikeuksiin liittyy yhteiskunnan tuomiin paineisiin.

– Jos orgasmista on tullut tavoite ja päämäärä, se syö iloa, nautintoa ja rentoutumista. Ne ovat edellytys orgasmin saamiselle.

Oona Turunen ja Leena Väisälä.
Oona Turunen ja Leena Väisälä.Yrjö Hjelt / Yle

Leena Väisälän mielestä seksuaaliterapiassa on panostettu aina seksuaalisen itsetunnon parantamiseen.

Jos orgasmista on tullut tavoite ja päämäärä, se syö iloa ja nautintoa.

Oona Turunen

– Se on aina ollut tärkeällä sijalla seksuaaliterapiassa, mutta kyllä itsetyydytys ja oman kehon tunteminen ovat myös tärkeitä asioita. Jos oppii tuntemaan oman kiihottumisensa ja orgasminsa, niin kyllä se nimenomaan parantaa seksuaalista itsetuntoa, Leena Väisälä sanoo.

Pitkän linjan seksuaaliterapeutti Leena Väisälä sanoo, että yhden asian Kontulan tuoreen seksitutkimuksen tulokset kertovat selvästi.

– Sen että monipuoliset seksitekniikat, käsi- ja suuseksi ovat tärkeitä myös naisille. Ne auttavat orgasmin saamisessa.