Suomen parhaaksi kaupunginjohtajaksi haki 12 henkilöä – mukana amerikkalainen ilmakitaristi

Hakuaika Oulun kaupunginjohtajaksi päättyi perjantaina kello kuusitoista.

Oulu
Justin "Nordic Thunder" Howard Oulussa 2013
Ilmakitaransoiton maailmanmestari Justin "Nordic Thunder" Howard on yksi virkaa hakeneista.Yle

Oulun kaupunginjohtajaksi haki määräaikaan mennessä 12 henkilöä.

Hakijat ovat Maire Ahopelto, Julius Heikkuri, Samuli Hietanen, Justin Howard, Päivi Laajala, Marjukka Manninen, Matti Matinheikki, Timo Nousiainen, Risto Huttunen ja Mika Penttilä. Kaksi hakijaa ei halua nimeään julkisuuteen.

Kaupunginjohtajaa haettiin poikkeuksellisen rohkealla viestillä.

– Suomen parasta kaupunginjohtajaa haetaan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen kertoi Yle Oululle syyskuun lopussa.

Hakijoiden joukossa on muun muassa yhdysvaltalainen Justin Howard, joka voitti Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuden Oulussa vuonna 2012. Virkaa ovat hakeneet myös Tornion kaupunginjohtaja Timo Nousiainen ja Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen.

Kuuden vuoden pesti

Oulun kaupunki hakee kaupunginjohtajaa virkasuhteeseen kuuden vuoden määräajaksi.

Kelpoisuusehtona tehtävään on ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytetään vahvaa talous- ja henkilöstöjohtamisen kokemusta, hyvää elinkeinoelämän ja julkishallinnon tuntemusta, visionääristä ajattelua, hyviä esiintymis- ja vuorovaikutustaitoja sekä hyvää ruotsin ja englannin kielen taitoa. Eduksi luetaan hyvä kansallinen ja kansainvälinen verkostoituminen ja muu kielitaito.

Oulun nykyinen kaupunginjohtaja Matti Pennanen jää eläkkeelle 1.4.2017.