Kittilään luvassa pakkaspäiviä – Levillä luotetaan pujottelukisojen toteutumiseen

Viime vuonna maailmancupin osakilpailu jouduttiin perumaan lumenpuutteen vuoksi.

Levi
Lumitykki Levin rinteessä Kittilässä 27. lokakuuta
Levi jakoi Facebook-sivuillaan torstaina kuvan rinteen tykittämisestä.Levin facebook sivut

Kittilässä on vahva usko siihen, että pujottelun maailmancupin osakilpailu päästään laskemaan Levillä tänä vuonna.

Levin kisarinnettä on lumetettu tämän kuun aikana aina kun lämpötila on ollut riittävän alhaalla.

– Tällä hetkellä olemme tehneet ihan rajalämpötilassa lunta. Meillä on ollut 3-4 pakkasastetta. Olemme käyttäneet jokaisen minuutin ja jokaisen asteen hyväksi ja meillä on ihan hyvin muodostunut lunta rinteeseen, Levin rinneyhtiön toimitusjohtaja Jouni Palosaari kertoo.

Perjantaina tsekkaus

Perjantaina 4. marraskuuta kansainvälinen hiihtoliitto FIS tekee Levillä snow controllin eli tarkistaa kisarinteen lumitilanteen. Vuosi sitten rinne ei ollut kunnossa ja kisat jouduttiin perumaan. Nyt Palosaari on varman ja toiveikkaan oloinen.

– Jos ei ole riittävästi lunta ja ennuste näyttää siltä, että voimme taata että saamme lumen tehtyä, niin silloin otetaan jatkoaika lumetukselle ja rakennetaan rinne tiukemmassa aikataulussa kuntoon ja päätetään kisojen pitämisestä, Palosaari sanoo.

Vuoden päästä tätä jännitysnäytelmää ei enää nähdä, sillä silloin Levillä on valmiudet rakentaa kisarinne säilölumella.

Pysyvästi pakkaselle

Ilmatieteen laitos lupaa sunnuntaista lähtien Kittilään pakkassäätä.

– Tuossa sunnuntaina menee pakkasen puolelle pysyvästi ja kääntyy pohjoistuuleksi. Voi olla loppuviikko 5-10 asteen välillä, että kyllä siinä ihan toiveita on lumetuskeleille. Jos tuo nyt toteutuu, mutta eaka vahvasti on siltä näyttänyt, päivystävä meteorologi Kari Juntunen pyörittelee.