1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Ammattilaisen valokuvat erottuvat lukijakuvien virrassa

Kuvajournalismin syyspäivät kokoavat viikonloppuna Ouluun kuutisenkymmentä ammattilaista. Tapahtumassa paneudutaan pohjoisen valokuvan maailmaan.

Antti J. Leinonen kuvasi leskimiehen yksinäistä taloudenpitoa. Kuva: Antti J. Leinonen

Kuvajounalistien tapahtuman pääjärjestäjiin lukeutuva oululainen freelance-kuvaaja Antti J. Leinonen ei juuri haluaisi eritellä omia kuviaan, mutta avaa pyynnöstä hieman syntyhistoriaa oheisesta Yle Oulun nettikäyttöön antamastaan kuvasta.

Kuvasarja ”Widower” syntyi, kun Leinonen osallistui vuosi sitten 11-kollektiivin työpajaan Inarissa.

– Sain tehtäväksi tutustua johonkin ihmiseen ja kuvata häntä. Tarmo Portti oli ensimmäinen ihminen, jonka näin Inarin kylällä. Menin juttelemaan, ja paljastui, että hän on leskimies.

Leinonen kertoo, kuinka hän lopulta vietti Portin seurassa kolme päivää kuvaten hänen arkeaan. Kuvasarjassa mies ottaa tuntumaa myös perinteisiin vaimoväen sisätöihin.

– Siitä avautui maailma, jossa vanhempi mies joutuu leskenä opettelemaan paljon itselleen uusia kotitöitä.

Esiintyjäkaarti pohjoisesta

Leinosen mukaan kuvajournalistien syyspäivien tapahtumapaikaksi valikoitui oululainen Hotelli Lasaretti, sillä sen  seinillä on muun muassa palkitun, Pudasjärvellä syntyneen valokuvaajan Esko Männikön töitä.

Noin kuudenkymmen osallistujan pääjoukko tulee Etelä-Suomesta, jossa sijaitsevat myös useimmat alan toimeksiantajat.

– Pohjoisen leiman tapahtumaan luovat päävieraamme, jotka ovat pääasiassa pohjoisesta. Valokuvaaja, opettaja Jaakko Heikkilä Torniosta, dokumenttielokuvaohjaaja  Mika Ronkainen Oulusta,  kuusamolaislähtöinen Meeri Koutaniemi  ja Uumajasta Elin Berge.

Ammattikuvaajia tarvitaan yhä

Digitaalisen tekniikan kehittymisen myötä lähes kaikista kansalaisista on tullut vähintäänkin jonkinlaisia valokuvaajia. Sosiaalisen mediat avaavat myös kanavia saada kuville yleisöjä.

Viisitoista vuotta itsensä kuvaajana elättänyt Antti J. Leinonen harmittelee kuvaamisen arkipäiväistymistä ja kuvien runsauden aiheuttamaa eräänlaista inflaatiota.   

– Freelancerin näkökulmasta vaikuttaa sitä, että toimeksiantajat käyttävät paljon niinsanottuja lukijan kuvia. Mutta mitä enemmän kuvia tulvii, sitä selvemmin yleinen taso laskee. Silloin tarvitaan meitä ammattikuvaajia, Leinonen pohtii.