Turkki pidätti maan viimeisimpiin riippumattomiin lehtiin kuuluvan Cumhuriyetin päätoimittajan

Myös lehden toimittajia ja muuta johtoa on pidätetty. Syyttäjän mukaan pidätettyjen epäillään tehneen rikoksia "gülenistisen terrorijärjestön" puolesta.

Turkki
Kuva turkkilaislehdestä.
Tom Kankkonen / Yle

Turkin poliisi on pidättänyt Cumhuriyet-sanomalehden päätoimittajan, CNN Turk ja muut medialähteet kertoivat varhain maanantaina.

Cumhuriyet on Turkin viimeisimpiä riippumattomia lehtiä. Päätoimittaja Murat Sabuncun lisäksi 12 muuta lehden toimitukseen tai johtoon kuuluvaa ihmistä on pidätetty. Poliisi on myös tutkinut lehden toimittajien ja johdon koteja.

Turkin syyttäjänviraston mukaan pidätettyjä epäillään tehneen rikoksia kurdisissien ja "gülenistisen terroristijärjestön" puolesta. Turkin hallituksen mielestä Gülen on perustanut FETÖ-lyhenteellä tunnetun terrorijärjestön.

Syyttäjänviraston mukaan lehden johtoa ryhdyttiin tutkimaan elokuussa, sillä epäiltiin, että lehti on jutuissaan oikeuttanut heinäkuun vallankaappausyrityksen.

Viranomaiset ovat viime aikoina tutkineet jokaista, jolla on epäilty olevan linkki Yhdysvalloissa elävään Fethullah Güleniin. Viikonloppuna Turkki sulki jälleen 15 tiedotusvälinettä sekä erotti 10 000 valtion työntekijää, kuten opettajia epäiltynä kytköksistä sotilaallisiin ryhmiin ja Güleniin.

Lukuisia medioita suljettu

Vielä aikaisin maanantaina Cumhuriyetiin liittyvien pidätysten tai kotietsintöjen syystä ei ollut tietoja.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan syyttää Gülenia heinäkuun vallankaappausyrityksen suunnittelusta. Turkin johto on julistanut Gülenin kannattajat yhteiskunnan vihollisiksi ja terroristeiksi.

Pian heinäkuun vallankaappausyrityksen jälkeen Turkissa määrättiin suljettavaksi niin uutistoimistoja, televisio- ja radioasemia kuin sanoma- ja aikakauslehtiäkin. Suomen Journalistiliiton puheenjohtajan Hanne Ahon mukaan Turkki onkin maailman suurin toimittajien vankila.

Cumhuriyet-lehden aiempi päätoimittaja Can Dündar sai aiemmin kuuden vuoden vankilatuomion julkaistuaan valtion salaisuuksiksi luokiteltuja tietoja Turkin toimista Syyriassa.

Lähteet: Reuters

Korjattu klo10:47 Can Dündarin nimi.