Viisi loppusuoralle kisassa Satakunnan maakuntajohtajan paikasta

Loppusuoralla on kolme mies- ja kaksi naisehdokasta, jotka pääsevät henkilöarviointiin.

Satakunta
Satakunnan vaakuna
Antti Laakso / Yle

Satakunnan maakuntajohtajan valinta on edennyt lähelle loppusuoraa. Maakuntahallitus valitsi viisi henkilöä henkilöarviointiin.

Valitut ovat suunnittelujohtaja Asko Aro-Heinilä Raumalta, kaupunginjohtaja Jukka Moilanen Ulvilasta, Kokemäen entinen kaupunginjohtaja, keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri Markus Ojakoski Porista, neuvotteleva virkamies Katja Palonen Helsingistä ja ylijohtaja Kirsi Varhila Helsingistä.

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Reijo Kallio (sd.) olisi valinnut jatkoon vain neljä hakijaa ja jättänyt Moilasen pois jatkosta. Simo Riuttamäen (ps.) esitys Moilasen mukaanottamisesta kuitenkin voitti äänestyksessä 7–6. Jari Myllykoski (vas.) olisi valinnut henkilöarvointiin vain kolme hakijaa, mutta häntä ei kannatettu.

Valinta loppuvuonna

Nykyisen maakuntajohtajan Pertti Rajalan (sd.) seuraaja valitaan joulukuussa. Tehtävää haki 16 henkilöä.

Uusi maakuntajohtaja ei nouse automaattisesti tulevan maakunnallisen itsehallintoalueen johtoon, mutta moni Satakunnan kärkipoliitikko on korostanut, että valinta pitää tehdä myös tulevaa maakuntauudistusta silmälläpitäen.